230. päivä

Vaikka kuinka päättää, etten tunne ahdistusta ja kipua tai pettymystä, ei pelkkä päätös estä tunteiden tulemista. Itkuisena ja epätoivoisena työpäivä alkaa. Vastenmielisyys työtä ja itseä kohtaan lisääntyy. Oma työnjälkiä on huonoa. Muistelen kyllä muillakin työkavereillani olleen aivan yhtä huonoa työjälkeä ja ei siitä huonoa palautetta ole tullut. On kova haaste opetella tekemään vain vähän, ja sekin riittää. En ole kokenut huonoa omaatuntoa tästä asiasta. Olen katsonut työpanokseni edellisistä vuosista kattavan kyllä yhden huononkin vuoden.

Minulle tuli soitto työhaastattelusta. Ilahduin ja samalla koin hyvin ristiriitaisen olotilan. Voin oikeasti olla hyppämässä hieman oudompaan ympäristöön ja tehtävään. Työ ei ole unelmatyö, mutta tällä hetkellä en edes keksi mikä sellainen unelmatyö voisi olla tämän koulutustaustani kanssa. Aiemmin hakiessani työpaikkoja on ollut sellainen hehkuva odotus, jotain uutta ja jännää. Mitä työ tuo tullessaan?

Haluan opiskelemaan, mutta koska ala on yksi vaikeimmiten sisäänpäästäviä, niin voinko tuudittautua vaan sen varaan, että luen pääsykokeisiin ja pääsen. Vaikka lukisin ½ vuotta pääsykokeisiin työttömänä, niin ei minulla ole rohkeutta jättää asioita tuon kortin varaan. Kolme kuukuatta työttömänä on mukavaa aikaa, mutta entä sen jälkeen? Nautinko pelkästään kotona himmailusta kuukausitolkulla? Valitettavasti en nauti.

Uusi työpaikka olisi joka tapauksessa uuden oven avaus. Vaikka työ onkin suorittavaa työtä, niin voiko kuitenkin olla että jotain pienempiä ovia olisi tämän yhden oven takana?

Kuinka paljon voi työhaastattelussa olla rehellinen? Sitä en aio sanoa, että haluan vaihtaa ammattialaa, koska vaihtamisen aikataulusta ei ole tietoa. Muutoin aion kyllä sanoa, että olen aktiivinen ihminen ja haluan työn jossa on tekemistä ympäri vuoden, haluan kehittyä työssäni ja siirtyä eteenpäin jossain vaiheessa. Olisi liian rankkaa itsensä ja työnantajan huijaamista, jos vaikenisin näistä ja sanoisin tämän perustyön olevan sitä mitä olen aina unelmoinut. Mielummin olen rehellinen ja jos en saa työtä, niin ainakin olen seisonut sanojeni takana.

Pitkästä aikaa koin innostuneisuutta ja todennäköisesti ilmekin kirkastui. Tämä nykyinen työhän voi loppua nopeammin kuin toivoinkaan? Voi IIKS, nyt oikeasti taitaa jännittää. Tältäkö se tuntuu, kun on monta vuotta tehnyt turvallisesti yhtä ja samaa, ja uudet kuviot saattavt odottaa. Miten pärjään työyhteisössä? Osaankohan minä? Onko minulla parempi olo siinä uudessa työssä?

Se, miksi joskus hakeuduin pois noista töistä mihin minulla on työhaastattelu, oli luonnonsuojeluaatteeni sekä epävarmuuteni. Niin ja työ mitä olin tehnyt, oli aivan liian passiivista. En koe nykyisessä työssäni kyllä juuri edistävän luonnonsuojelua. Jos luonnonsuojelualueelta löydän lähteen, niin olenko edistänyt jotain? Jos löydän metsätalouden alueelta lähteen, niin sen suojeluun voin minä vaikuttaa. Ammatillinen identiteettini on vahvistunut tässä vuosien aikana. En ole niin epävarma tekemisistäni ja erehdykset ovat osa elämää.

228. päivä

Parin viikon loman jälkeen paluu töihin on kuin lyönti kasvoihin tai elämää suurempi krapula, joka vaan jatkuu ja jatkuu. Kahdessa viikossa sitä pikkuhiljaa oppi jotenkin nauttimaan elämästä ja rentoutumaan. Mutta töiden alettua sitä huomaa olevansa samassa pisteessä. Sama ahdistus, epätoivo ja masennus. Kuinka sainkaan itseni tällaiseen pussiin? Ääliö minä, joka ei ole tajunnut jo aikaisemmin hakeutua muuhun.

Lähteminen työreissuun tuntuu vaikealta. Taas jotain majoitusta puoli alkeellisissa oloissa. Seutu on uusi, mutta nämä maisemat tuntuvat niin nähdyiltä. Samoja soita ja metsiä olen kulkenut aivan tarpeeksi. Yritin miettiä, että miten saisin työhöni kohdistettua jotain alkeellistakin mielenkiintoa. Vaikeaa se tuntuu olevan. Ehkä nyt luonnossa voisi olla jotain keräilemistä: sieniä ja marjoja. Jos ne antavat minulle edes jonkinlaisen motivaation työlleni, niin sallin sen itselleni. Äärirajalla menen koko ajan, joten kaikki mahdolliset keinot on syytä ottaa käyttöön.

Olen hakenut muita töitä. Heikolla menestyksellä. Mikään ei ole ollut unelmapaikka, mutta tällä koulutus- ja työkokemustaustalla sitä tuskin ihan heti tulee olemaankaan. Mutta yritetty on. Hyvä huomata, ettei elämä menekään pelkästään niinkuin haaveilee ja toivoo. Vaan joidenkin taakkojen kanssa on vain opittava elämään. Positiivista on kuitenkin se raha mitä tästä kärsimyksestä saa. Raha on mahdollistanut minulle arvokasta ja hyvää vapaa-aikaa ja kokemuksia mitkä rahattomana ei mahdollista. Teemmekö työtä pelkästään rahoittaaksemme vapaa-ajan, vai voiko työ olla itsessään jotain antavaa?

Ero vapaa-aikani ja työni kanssa on liian suuri. Lomalla ja vapaa-aikana elämä on, ja työaikana ei ole. Nyt loman jälkeen tuo työpeikko on hengaillut vapaa-aikanakin. Taas pitää alkaa tietoiseen itsekontrolliin. Ei antaa tilaa ahdistukselle, itkuisuudelle, pettymykselle jne. Vaan löytää "päivä kerrallaan" asenne, löytää joka päivä ilon aihe, löytää huomiselle ilon aihe. Elää taas kontrolloiden itseään. Tänään teen tätä ja nautin tästä, en ajattele työtäni, en ajattele pettymystäni, en ajattele tulevaisuutta liian kauas. 3 viikon päästä on loma, joten minulla on jotain mitä odottaa. Huomenna löydän sieniä. Huomenna teen taas aamupunnerruksia. Huomenna sataa vettä ja on kylmää, mutta minulla on hyvää teetä termospullossa, joka lämmittää.

Olen ollut lomalla itsekontrollista, mutta taas se on otettava jokapäiväiseksi ystäväksi. Mielummin päätän elämästä ja löydän ne nautinnon aiheet kuin kärvistelen rinnassa puristavan ahdistuksen kanssa. Elämä on valintaa ja niiden valintojen kanssa on elettävä vielä huomennakin.