144. päivä

Paaston jälkeen laskeutuminen normaaliin apeuteen. En voi sanoa olevani kovin onnellinen. Tämä ratkaisu jäädä ja sietää tätä työtä, saa aina vaan uusia tuntemuksia esiin. Nyt olen kohdannut pettymystä ja katumusta. Kadun jäämistäni tänne -oikeastan jo niin monta vuotta on mennyt aikalailla "hukkaan". Tuleva kesä tuntuu saman vanhan toistolta. "Johan tämä on nähty". Olen ajatellut, etten kokisi katumusta elämästäni ja ratkaisuista, mutta kyllä koen. Ei se ole päätös jäämisestä tähän kahteen vuoteen, vaan, että miksen jo aikaisemmin ole alkanut aktiivisesti etsiä ulospääsyä ja uutta ratkaisua elämälleni. Onhan jo 4 vuotta sitten miettinyt muitakin vaihtoehtoja ja vähän kokeillut, mutta miksen jo silloin älynnyt katsella asioita laajemmin. Miten saada työ siedettäväksi jos se kaikki tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta? Täysin minulle turhalta. No onhan sentään raha, kyllähän se kuitenkin mahdollistaa asioita.

Olin psykologian pääsykokeissa. En ollut ehtinyt valmistautua valitettavasti. Mutta oli hyvä käydä paikalla, vaikka tiesin, että se on vaan katselua. Kysymykset eivät olleet mitään yli-ihmisille suunnattuja, van kyllä minäkin voisin vastata niihin hyvin, kunhan olen vain valmistautunut. Ensi vuonna sitten uudestaan. harmitti hieman, miksen jo nyt ole lukenut kuin hullu. Ratkaisu sekin, että kävin vain katsomassa ja menen päivä kerrallaan. Onneksi on kuitenkin haave ja unelma jostain ja mihin päin tähdätä. Sillä aikaisemmin, ei ollut edes sitäkään, joten en voi oikeastan olla pettynyt ratkaisuihini, koska minulla ei ollut suunnitelmia.

134. päivä

Positiivisen hyvä olo. Koen kiitollisuutta niin monesta asista tänään. En tiedä onko tämä paaston jälkihurmosta vai sitten jostain aivojen kätköstä on irronnut tupla-annos mielihyvähormonia. Sama sille, nautin. Joskus olisin tulkinnut tämän meditaation aiheuttamaksi olotilaksi, mutta samoja tunnetiloja pystyy kokemaan meditoi tai ei.

Paaston jälkeistä hämmennystä aiheuttaa oman kehon kutistuminen. Painoa on kadonnut ja läskiäkin ilmeisesti mukana, kun huomaa suihkussa kehon tuntuvan erilaiselta. Kädet ovat pienemmät, jalat ovat kiinteämmät. Oma keho ei tunnu siltä miltä se tuntui 2 viikkoa sitten. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon muutoksia, joten näiden hyväksyminen vie aikansa. Yleensähän paaston jälkeen kehoni on saavuttanut normaali tilansa kuukaudessa parissa. Mutta voiko normaali tila ollakin jotain eriä kuin aikasemmin? Vatsa tarvitsee vähemmän ruokaa, nälkää ei esiinny. Keho tuntuu kovasti älykkäältä. Nyt totuttelupäivinä se on ilmaissut mitkä maistuisivat tänään ja mikä on liikaa. Mietin niitä ruokia, mitkä olivat suurinta intohimoa ennen paastoa, niin nyt ne eivät kuulostakaan kutsuvilta. Makuaistini on herkistynyt ja maistan niin paljon tarkemmin ruuan eri vivahteet. Avokado on maistunut taivaallisen hyvältä ja siinä on niin paljon makuhermoja hyväileviä osia.

Töissä tekemättömyyteni jatkaa, mutta eilen en vaipunut epätoivoon vaan tutkin ruokablogeja ja inspiroiduin niistä. Kotona en vastaavaa koskaan kehtaisi alkaa tekemään, mutta nyt kun on aikaa. Kuinka innostavia ruokaohjeita löysinkään. Viikonloppuna aion kokeilla falafeleja ja lakritsijäätelön tekoa. Laritsijäätelöä en ole kykeneväinen maistamaan, mutta toivottavasti kotona tämä herättää ilahdutusta. Jos innostuminen on se elämäni suola, niin tasapaksuina työpäivinä voisin etsiä jotain mikä innostaa ja mikä saa syttymään.

Olen jatkanut uskollisesti päivän parhaiden asioiden luetteloa -"Tänään Top 3" ja luetellut myös huomisen parhaita asioita -"Huomisen Top 3". Ainakin nyt tämä tapa on toiminut tai ei siitä ainakaan haittaa. Hyvä on ollut huomata, että mitä huomenna olettaa olevan parhaita asioita, muuttuukin päivän myötä. Päivässä tapahtuu iloisia yllätyksiä ja iloisia kohtaamisia, joita ei ole voinut ounastella. 

132. päivä

Paasto teki hyvää. Ei se ole pelkästään fyysistä keveyttä, vaan paaston aikana jälleen psyykkinen olo keveni. Muistan 10 päivää sitten, mikä oli oma tunnetila. Raskas ja väsynyt. Niska oireili ja oli nuutunut olo. Töissä tilanne ei ole muuttunut, mutta oma olo on niin kohentunut. Ei välitä pikkuasioista ja nauttii puuhattomuudesta.

Olen kiitollinen, että olen löytänyt paaston elämääni. Aina ei ole mahdollista lähteä fyysisesti toiseen paikkaan 10 päivää rentoutumaan, niin tämä on hyvä vaihtoehto. Paastolla olen sallivampi itselleni, annan itselleni luvan pötkötellä jos heikottaa. Toisaalta ruokakurin myötä, olen ottanut nukkumiseenkin tavoitteen. Liian vähän nukkuminen kostautuu paastossa. Olo on pehmeä ja voimaton. Olen nukkunut 6½-9 tuntiin ja päivät ovat olleet pirteitä ja olen ollut jaksavampi. Syömättömyys ilmenee lähinnä toimissa missä tarvitsee lihaksia. Lihakset ovat olemattomat. Toisaalta jooga, kiipeily ja pyöräily ovat olleet ihan sopivia aktiviteetteja.

Tiesin, että tämä auttaa ja hyvä niin. Onneksi elämässä on keinoja, joilla voi helpottaa omaa oloaan.

Reaktiivisena henkilönä huomasin, että joskus aika antaa vaihtoehdon reagoida asioihin toisella tavalla. En tiedä onko tapa oikea vai ei, tai onko tapa toimia sopiva minulle vai ei. Rehellisenä ihmisenä haluan käsitellä itseäni vaivaavat asiat. Eihän se aina ehkä kaikkein suopein tapa toimia, mutta vaivaavat asiat saa monesti pois mielestä ja mahdolliset väärinkäsitykset käsiteltyä. Huomaan keskustellessa ystävieni kanssa, että monet muut käyttäytyvät erillälailla. Antavat asian olla, eivät puutu "ongelmaan".

Valitsin nyt vaivaavassa asiassani reagoimattomuuden ja huomasin myös että samalla alkoi välttely. En tiedä onko välttely yhtään sen parempi toimintatapa kuin että asiat olisi puhuttu ja niistä olisi voinut tapahtua erinäkösiä raegointeja puolin jos toisin. Tunnen olevani vältellessä epärehellinen ja salailevani jotain.

125. päivä

Eilinen työpäivä meni yllättävän kivuttomasti. Asetutin itseni koneen äärelle ja vain tein työt ja tauotin itseäni sopivasti. Kuten kaverini antoi neuvon kieltää itseään vaipumasta negatiivisiin ajatuksiin, niin se vaan taitaa olla. Valtavanmoista itsekuria tarvitsee, ettei uppoa siihen toivottumuuden aaltoon. Joskus tarvitsee vaan päättää olla onnellinen.

Joskus tarvitsee jonkin pienen muutoksen arkeen, jotta saa muutettua omaa asennetta. Viikon loma ei tuntunut kummentavan näitä omia tuntemuksia työtä kohtaan. Oikeastaan vasta tämä paasto oli oikea keino saada katkaistua negatiivinen ajatuskierre. Itsekuri nousee pakosta paaston myötä. En ajattele ruokaa, kiellän nälän ja ruuan houkuttelevuuden. Jotain tässä paastossa on sellaista mitä voisi soveltaa muuhunkin elämään. Paasto on itsekuria ja sitä taitaa tarvita normaalissakin elämässä.

Mikä on nautinnon ja itsekurin kultainen keskitie? En halua elää militaarista elämää itseäni kieltäen ja pitäen järjestyksessä alati. Tiedän toki ne sudenkuoppani ja asiat jotka eivät tunnu hyvältä: pessimisimiin vaipuminen ja sokeririippuvaisuus. Toisaalta, jos kiellän itseäni vaipumasta murheeseen ja myös syömästä sokeria, niin jää aika paljon asioita mistä voin elämässäni nauttia. Liian usein ajatellaan itsensä kieltämisen rajoittavan omaa elämää ja nautintoja toki pitää sallia. Mutta eikö muutaman asian rajoittaminen elämässä, ole vain murto-osa niistä kaikista asioista mistä voi elämässä iloita ja nauttia. Jos ruoka ja negativismi ovat niitä arjen iloja, niin en voi ainakaan omasta puolestani olla kauhean ylpeä elämäni ilon aiheista.

http://www.psykologia.fi/ajankohtaista/maanantaiblogi?layout=blog

Tämä artikkeli sai minut miettimään, että pitäisikö kokeilla tätä itsekin. Pitäisi löutää kolme positiivista asiaa joka päivä ja miettiä 3 mukavaa asia mitä tehdä seuraavana päivänä. Ei se taida yksin riittää, että mitä hyvää löytää tästä päivästä, vaan mitä hyvää on tulossa huomenna. Tutkitusti optimisti elää paremmin kuin pessimisti. Pidän nyt paastopäiväkirjaa, joten nämä asiat voisi lisätä paastopäiväkirjan sivuille. Artikkelissa tämä suoriteaan tehtäväksi illalla, mutta taidan nyt julkisesti jo kirjoittaa tämän hetken positiiviset asiat ja mitä huomenna hyvää tulossa.

Nyt:
1. Paasto on onnistunut, on hyvä ja keveä mieli.
2. Koiranpentu
3. Iltapäivällä näen työterveyspsykologia ja katsotaan onko hänellä jotain ammennettavaa.

Huomenna:
1. Lähden Ouluun joogakurssille.
2. Junassa ehdin lukea pääsykokeisiin.
3. Euroviisujen 2. semifinaalit

Huomisen asiat olikin yllättävän vaikeita kirjoitettavia. Joistakin nuo ilon aiheet ei kuulosta kovin kummoisilta, mutta tiedän itse niistä nauttivan ja sehän se on tärkeintä.

124. päivä

Kolmasosa tätä omaa kätinähaastetta on takanapäin. Olen iloinen haasteen ottamisesta vastaan. Tämä aktiivisesti itse pyrkiä löytämään keinoja selviytymisessä, on ollut hyvä tapa. Tuleehan noita notkahduksia, mutta sekin on normaalia. On liian positiivista ajattelua kaiken sujuvan vain tasaisesti ylöspäin, niin että kehityn ja kehityn koko ajan ilman mitään aallokkoa.

Työni ovat vähentyneet. Tiiviisti jos keskittyisin töihin, saisin ne tehtyä parissa päivässä. Aina voisi tietysti kysyä lisää hommaa, mutta miksi vaivaantuisin. Se tarkoittaisi vaan todella kiirettä kesää ja minkä takia. Työsuhteelleni ei ole jatkoa ja tämä on kyllä ilmaistu selkeästi, niin miksi yrittäisin enemmän. Monta kesää on juostu maastossa ja tehty pitkiä työpäiviä. Tämä huono työtahtini on tuonut liikaa työaikaa ja myös oman työn sietämisen ajankohtaiseksi.

Sama himmailutunne on siirtynyt vapaa-aikaan. Ei oikein osaa tehdä mitään, on väsynyt ja aloitteeton. Ei keksi edes, mitä mukavaa voisi tehdä. Välillä huomaa, mitä kaikkea vapaa-aikana voisi hauskaa tehdä, mutta tyhjiötunteessa ei löydy mitään. On vain turhaantumisen tunne. En tiedä onko olemassa tutkimuksia, miten yksitoikkoisen työn tekijät tai "tvh:laiset" kuluttavat vapaa-aikansa. Tarttuuko se flegmaattisuus vapaa-aikaan? Stressissä oleva työntekijä puuhaa stressinpartaalla vapaa-aikanakin, joten miksi ei tämä norkoilukin olisi vastaava tarttuva ilmiö.

Huomaan yksinkertaisten perusasioiden kuten syömisen antavan suurimman nautinnon päivässä. Siksi aloitinkin paaston. Oli se suunnitelmissa jo aiemmin ja löytää keinoja siihen, ettei yksi asia hallitse ylitse muiden. Eilinen työpäivä ilman ihanaa ruokataukoa tuntui tyhjältä. Kotiin paluu ilman syöntiä tuntui tyhjältä. Mitä tilalle? Keho oli väsynyt, joten lepäsin. Illalla haastoin kehoni joogaan ja se olikin hyvä harjoitus. Eräässä paastokirjassa mainittiin, että paaston aikanakin on hyvä kehoa haastaa fyysisesti rajoillekin saakka, sillä muuten paaston fyysinen vaikutus on kuin makaavalla ihmisellä. Tietenkin omaa jaksamista kuunnellen, mutta jos päivittäin liikun normaalistikin, niin miksen nytten. Kehon tunkkainen olo on kaikonnut, ei ole niskakipuja tai särkyjä.

Olen miettinyt ystävyyttä. Mikä on hyvä ystävyys? Kuinka osata käyttäytyä kiistaakin aiheuttavissa asioissa diplomaattisesti. Sain tässä viestin, jossa suuresti ihailin kirjoittajan diplomaattista kykyä. Sellainen teksti, että molemmat kokevat olevansa onnistujia ja kumpikaan ei asetu noloon "valoon". Miten harjoitella itsensä ilmaisua maltillisemmaksi ja vähemmän kantaa ottavaksi. Onko se luontainen taipumus ihmisessä vai onko omaa ilmaisua harjoitettavissa hienotunteisemmaksi? Tilanne on menetetty, jos toinen osapuoli joutuu puolusteluasemiin. Varsinaista hyökkäystä ei välttämättä tapahdu, mutta herkästi sitä suhtautuu toisen kritisoidessa käyttäytymistä henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Haluanko minä olla tuollainen henkilö? Haluanko sellaisia ihmisiä ympärille?