Kolmasosa tätä omaa kätinähaastetta on takanapäin. Olen iloinen haasteen ottamisesta vastaan. Tämä aktiivisesti itse pyrkiä löytämään keinoja selviytymisessä, on ollut hyvä tapa. Tuleehan noita notkahduksia, mutta sekin on normaalia. On liian positiivista ajattelua kaiken sujuvan vain tasaisesti ylöspäin, niin että kehityn ja kehityn koko ajan ilman mitään aallokkoa.
Työni ovat vähentyneet. Tiiviisti jos keskittyisin töihin, saisin ne tehtyä parissa päivässä. Aina voisi tietysti kysyä lisää hommaa, mutta miksi vaivaantuisin. Se tarkoittaisi vaan todella kiirettä kesää ja minkä takia. Työsuhteelleni ei ole jatkoa ja tämä on kyllä ilmaistu selkeästi, niin miksi yrittäisin enemmän. Monta kesää on juostu maastossa ja tehty pitkiä työpäiviä. Tämä huono työtahtini on tuonut liikaa työaikaa ja myös oman työn sietämisen ajankohtaiseksi.
Sama himmailutunne on siirtynyt vapaa-aikaan. Ei oikein osaa tehdä mitään, on väsynyt ja aloitteeton. Ei keksi edes, mitä mukavaa voisi tehdä. Välillä huomaa, mitä kaikkea vapaa-aikana voisi hauskaa tehdä, mutta tyhjiötunteessa ei löydy mitään. On vain turhaantumisen tunne. En tiedä onko olemassa tutkimuksia, miten yksitoikkoisen työn tekijät tai "tvh:laiset" kuluttavat vapaa-aikansa. Tarttuuko se flegmaattisuus vapaa-aikaan? Stressissä oleva työntekijä puuhaa stressinpartaalla vapaa-aikanakin, joten miksi ei tämä norkoilukin olisi vastaava tarttuva ilmiö.
Huomaan yksinkertaisten perusasioiden kuten syömisen antavan suurimman nautinnon päivässä. Siksi aloitinkin paaston. Oli se suunnitelmissa jo aiemmin ja löytää keinoja siihen, ettei yksi asia hallitse ylitse muiden. Eilinen työpäivä ilman ihanaa ruokataukoa tuntui tyhjältä. Kotiin paluu ilman syöntiä tuntui tyhjältä. Mitä tilalle? Keho oli väsynyt, joten lepäsin. Illalla haastoin kehoni joogaan ja se olikin hyvä harjoitus. Eräässä paastokirjassa mainittiin, että paaston aikanakin on hyvä kehoa haastaa fyysisesti rajoillekin saakka, sillä muuten paaston fyysinen vaikutus on kuin makaavalla ihmisellä. Tietenkin omaa jaksamista kuunnellen, mutta jos päivittäin liikun normaalistikin, niin miksen nytten. Kehon tunkkainen olo on kaikonnut, ei ole niskakipuja tai särkyjä.
Olen miettinyt ystävyyttä. Mikä on hyvä ystävyys? Kuinka osata käyttäytyä kiistaakin aiheuttavissa asioissa diplomaattisesti. Sain tässä viestin, jossa suuresti ihailin kirjoittajan diplomaattista kykyä. Sellainen teksti, että molemmat kokevat olevansa onnistujia ja kumpikaan ei asetu noloon "valoon". Miten harjoitella itsensä ilmaisua maltillisemmaksi ja vähemmän kantaa ottavaksi. Onko se luontainen taipumus ihmisessä vai onko omaa ilmaisua harjoitettavissa hienotunteisemmaksi? Tilanne on menetetty, jos toinen osapuoli joutuu puolusteluasemiin. Varsinaista hyökkäystä ei välttämättä tapahdu, mutta herkästi sitä suhtautuu toisen kritisoidessa käyttäytymistä henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Haluanko minä olla tuollainen henkilö? Haluanko sellaisia ihmisiä ympärille?
Työni ovat vähentyneet. Tiiviisti jos keskittyisin töihin, saisin ne tehtyä parissa päivässä. Aina voisi tietysti kysyä lisää hommaa, mutta miksi vaivaantuisin. Se tarkoittaisi vaan todella kiirettä kesää ja minkä takia. Työsuhteelleni ei ole jatkoa ja tämä on kyllä ilmaistu selkeästi, niin miksi yrittäisin enemmän. Monta kesää on juostu maastossa ja tehty pitkiä työpäiviä. Tämä huono työtahtini on tuonut liikaa työaikaa ja myös oman työn sietämisen ajankohtaiseksi.
Sama himmailutunne on siirtynyt vapaa-aikaan. Ei oikein osaa tehdä mitään, on väsynyt ja aloitteeton. Ei keksi edes, mitä mukavaa voisi tehdä. Välillä huomaa, mitä kaikkea vapaa-aikana voisi hauskaa tehdä, mutta tyhjiötunteessa ei löydy mitään. On vain turhaantumisen tunne. En tiedä onko olemassa tutkimuksia, miten yksitoikkoisen työn tekijät tai "tvh:laiset" kuluttavat vapaa-aikansa. Tarttuuko se flegmaattisuus vapaa-aikaan? Stressissä oleva työntekijä puuhaa stressinpartaalla vapaa-aikanakin, joten miksi ei tämä norkoilukin olisi vastaava tarttuva ilmiö.
Huomaan yksinkertaisten perusasioiden kuten syömisen antavan suurimman nautinnon päivässä. Siksi aloitinkin paaston. Oli se suunnitelmissa jo aiemmin ja löytää keinoja siihen, ettei yksi asia hallitse ylitse muiden. Eilinen työpäivä ilman ihanaa ruokataukoa tuntui tyhjältä. Kotiin paluu ilman syöntiä tuntui tyhjältä. Mitä tilalle? Keho oli väsynyt, joten lepäsin. Illalla haastoin kehoni joogaan ja se olikin hyvä harjoitus. Eräässä paastokirjassa mainittiin, että paaston aikanakin on hyvä kehoa haastaa fyysisesti rajoillekin saakka, sillä muuten paaston fyysinen vaikutus on kuin makaavalla ihmisellä. Tietenkin omaa jaksamista kuunnellen, mutta jos päivittäin liikun normaalistikin, niin miksen nytten. Kehon tunkkainen olo on kaikonnut, ei ole niskakipuja tai särkyjä.
Olen miettinyt ystävyyttä. Mikä on hyvä ystävyys? Kuinka osata käyttäytyä kiistaakin aiheuttavissa asioissa diplomaattisesti. Sain tässä viestin, jossa suuresti ihailin kirjoittajan diplomaattista kykyä. Sellainen teksti, että molemmat kokevat olevansa onnistujia ja kumpikaan ei asetu noloon "valoon". Miten harjoitella itsensä ilmaisua maltillisemmaksi ja vähemmän kantaa ottavaksi. Onko se luontainen taipumus ihmisessä vai onko omaa ilmaisua harjoitettavissa hienotunteisemmaksi? Tilanne on menetetty, jos toinen osapuoli joutuu puolusteluasemiin. Varsinaista hyökkäystä ei välttämättä tapahdu, mutta herkästi sitä suhtautuu toisen kritisoidessa käyttäytymistä henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Haluanko minä olla tuollainen henkilö? Haluanko sellaisia ihmisiä ympärille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti