Olen saavuttanut haasteessani puolen välin. Vähemmän kuin puolet jäljellä. Ilman kätinää ei ole selvitty ja en usko jatkossakaan sen täysin katoavan. Koen kuitenkin onnistumista, kätinä ei hallitse elämääni ja olen löytänyt keinoja selviytymiseen ja elämään epämiellyttävänkin asian kanssa.
Kesän tultua työnkuva muuttui, kuten oli odotettavissa. Se mistä olen ennen nauttinut ja miksi olen tähän työhön antautunut, ei tunnu enää hyvältä ja lähinnä vaikuttaa melkein piinaavalta. Katson kelloa, että mikä on sopiva aika lopettaa työt tältä päivää. En koe intoa tai kiinnostusta ja mistä aiemmin koin löytöretkeilyn riemun on vain vanhan toistoa. Ymmärrän nyt vallan hyvin niitä ihmisiä joiden työteho on laskenut lähes olemattomiin ja todella ottavat työn työnä, eivätkä tee sekuntiakaan ylimääräistä. En voi enää arvostella tuollaisia "vätyksiä". Syyt tuohon ovat moninaisia, mutta ainakin yksi syy tuollaiseen on työn kehittymättömyys. Miksi vaivautua tekemään liikaa, kun vähänkin on tarpeeksi?
Olen aika tarkkaan alkanut "ohjelmoimaan" vapaa aikaani tai paremminkin sanoisin, että vapaa-aika on se mihin päivässä keskityn ja mikä antaa minulle iloa. Etten jää piehtaroimaan innottomuuteen ja turhan-työn-tekemis-syndroomaan. Olen miettinyt seuraavalle päivälle aina kolme mukavaa asiaa ja joka päivä olen löytänyt 3 mukavaa asiaa päivästä. Minua tämä keino on auttanut. Lasken ja löydän muakavia ja odotuksen arvoisia asioita. Olen myös huomannut, että tietyt pienet tavoitteet, kuten puolimaratonille osallistuminen, joogakurssi ja lomaviikot antavat sellaista positiivista odotusta ja tavoitteita mitä pitää arjessa huomioida.
En muista koska viimeksi minulla on kesällä ollut normaaleja harrastuksia? Tai että talviharrastukseni jatkuisivat. Pitemmän päälle tuollainen täysin työ-ruoka-nukkuminen kesä ei ole hyväksi. viikonloput ei osaa oikein tehdä mitään, kun ei ole mitään harrastuksia. Niin ja oli lähinnä vaan fyysisesti väsynyt. olen jatkanut nyt joogaharjoitusta ja haluan harjoitella juoksua, joten tänä keäsnä minun tulee huomioida oma fyyinen jaksaminen ja tehdä työt oman kehoni jaksamisedellä. Tämä on ollut suuri oivallus.
Ihmetyttää vaan miksi epänormaalista antoi tulla normaalia? Miksi laitoin itselleni ylimitoitettuja työpäiviä? uhrasin vapaa-aikani? uhrasin jaksamiseni? Oliko nämä ponnistukset ja into sen arvoista? Mitkä ovat olleet ne motiivit tuollaiseen toimintaan? Tiedän olevani herkästi innostuva ja innon vallassa voi järki kadota, mutta toivottavasti olen läksyni oppinut. Vaikka olisin jostain innostunut, niin ei se innon kohde yleensä vuorokaudessa häviä, joten sitä voi jatkaa huomenna tai ylihuomenna tai ensi viikolla. Tämä on ollut varmaan yksi tärkein oppi itsestäni ja varmasti tulevaisuudessakin voin jälleen innostua jostain, mutta innollakin on rajansa. ja nyt nautin liikainnon tuomaa krapulaa.
Itsensä ohjelmointi löytämään positiivisia asioita ja myös toteuttamaan niitä vaatii itsekuria. Jonain hetkinä tuntuu, että ei huvita. tärkeää on oppia erottamaan itsessä mikä on tuollaista huvittamattomuutta ja mikä oikeasti kehollista väsymystä, jolloin on syytä levätä. Noina päivinä, kun juoksu tai aamujumppa ei ole huvittanut, olen kuitenkin lähtenyt lyhyelle lenkille tai tehnyt löysemmän aamujumpan. Seurauksena aina on ollut parempi olotila. kehokin on ollut mielissään. Joinain päivinä olen sitten nukkunut, kun on tuntunut, että nyt keho ei jaksa.
Jossain haastattelussa Kylli Kukk sanoi joogasta, että jos tekee vaan fyysistä joogaa ei kasvata mielen lihaksia. Itse olen kyllä toista mieltä. En ole tehnyt henkisesti tietoista joogaa tai lukenut koskaan joogafilosofiaa, mutta siitä huolimatta luulen joogan kehittäneen minulle itsekuria. tai no ehkä lähtökohtaisesti minulla on ollut hyvä perusta sopivalle itsekurille ja jooga on vahvistanut. Kun tarpeeksi yrittää, harjoittelee ja väliin kokeileekin tuo se tuloksia. Antaa itsen olla avoin, ei aseta odotuksia, mutta tekee harjoituksen ja katsoo mitä tapahtuu. Jooga voi minusta olla laji, että ilman henkistä tietoisuutta pystyy kehittämään itseään. Henkisyydestä tietämättömien olen kuullut sanovan joogan rauhoittavan, niin ei se minusta huono saavutus ole.
Vielä työstä... Olen miettinyt, että jos joskus saan normaalin työpaikan, niin onkohan minusta enää työntekoon? Tai yritänkö koko ajan mennä TVH-hengessä, mistä aita matalin ja miten pääsee vähemmällä? Löysä työ pitemmän päälle voi liene aiheuttaa todella löysän työntekijän? En toki kaipaa ylityöllistyvää itseäni työssä, vaan että osaan olla tehokas, mutta pitää myös rajoistani kiinni.
Kesän tultua työnkuva muuttui, kuten oli odotettavissa. Se mistä olen ennen nauttinut ja miksi olen tähän työhön antautunut, ei tunnu enää hyvältä ja lähinnä vaikuttaa melkein piinaavalta. Katson kelloa, että mikä on sopiva aika lopettaa työt tältä päivää. En koe intoa tai kiinnostusta ja mistä aiemmin koin löytöretkeilyn riemun on vain vanhan toistoa. Ymmärrän nyt vallan hyvin niitä ihmisiä joiden työteho on laskenut lähes olemattomiin ja todella ottavat työn työnä, eivätkä tee sekuntiakaan ylimääräistä. En voi enää arvostella tuollaisia "vätyksiä". Syyt tuohon ovat moninaisia, mutta ainakin yksi syy tuollaiseen on työn kehittymättömyys. Miksi vaivautua tekemään liikaa, kun vähänkin on tarpeeksi?
Olen aika tarkkaan alkanut "ohjelmoimaan" vapaa aikaani tai paremminkin sanoisin, että vapaa-aika on se mihin päivässä keskityn ja mikä antaa minulle iloa. Etten jää piehtaroimaan innottomuuteen ja turhan-työn-tekemis-syndroomaan. Olen miettinyt seuraavalle päivälle aina kolme mukavaa asiaa ja joka päivä olen löytänyt 3 mukavaa asiaa päivästä. Minua tämä keino on auttanut. Lasken ja löydän muakavia ja odotuksen arvoisia asioita. Olen myös huomannut, että tietyt pienet tavoitteet, kuten puolimaratonille osallistuminen, joogakurssi ja lomaviikot antavat sellaista positiivista odotusta ja tavoitteita mitä pitää arjessa huomioida.
En muista koska viimeksi minulla on kesällä ollut normaaleja harrastuksia? Tai että talviharrastukseni jatkuisivat. Pitemmän päälle tuollainen täysin työ-ruoka-nukkuminen kesä ei ole hyväksi. viikonloput ei osaa oikein tehdä mitään, kun ei ole mitään harrastuksia. Niin ja oli lähinnä vaan fyysisesti väsynyt. olen jatkanut nyt joogaharjoitusta ja haluan harjoitella juoksua, joten tänä keäsnä minun tulee huomioida oma fyyinen jaksaminen ja tehdä työt oman kehoni jaksamisedellä. Tämä on ollut suuri oivallus.
Ihmetyttää vaan miksi epänormaalista antoi tulla normaalia? Miksi laitoin itselleni ylimitoitettuja työpäiviä? uhrasin vapaa-aikani? uhrasin jaksamiseni? Oliko nämä ponnistukset ja into sen arvoista? Mitkä ovat olleet ne motiivit tuollaiseen toimintaan? Tiedän olevani herkästi innostuva ja innon vallassa voi järki kadota, mutta toivottavasti olen läksyni oppinut. Vaikka olisin jostain innostunut, niin ei se innon kohde yleensä vuorokaudessa häviä, joten sitä voi jatkaa huomenna tai ylihuomenna tai ensi viikolla. Tämä on ollut varmaan yksi tärkein oppi itsestäni ja varmasti tulevaisuudessakin voin jälleen innostua jostain, mutta innollakin on rajansa. ja nyt nautin liikainnon tuomaa krapulaa.
Itsensä ohjelmointi löytämään positiivisia asioita ja myös toteuttamaan niitä vaatii itsekuria. Jonain hetkinä tuntuu, että ei huvita. tärkeää on oppia erottamaan itsessä mikä on tuollaista huvittamattomuutta ja mikä oikeasti kehollista väsymystä, jolloin on syytä levätä. Noina päivinä, kun juoksu tai aamujumppa ei ole huvittanut, olen kuitenkin lähtenyt lyhyelle lenkille tai tehnyt löysemmän aamujumpan. Seurauksena aina on ollut parempi olotila. kehokin on ollut mielissään. Joinain päivinä olen sitten nukkunut, kun on tuntunut, että nyt keho ei jaksa.
Jossain haastattelussa Kylli Kukk sanoi joogasta, että jos tekee vaan fyysistä joogaa ei kasvata mielen lihaksia. Itse olen kyllä toista mieltä. En ole tehnyt henkisesti tietoista joogaa tai lukenut koskaan joogafilosofiaa, mutta siitä huolimatta luulen joogan kehittäneen minulle itsekuria. tai no ehkä lähtökohtaisesti minulla on ollut hyvä perusta sopivalle itsekurille ja jooga on vahvistanut. Kun tarpeeksi yrittää, harjoittelee ja väliin kokeileekin tuo se tuloksia. Antaa itsen olla avoin, ei aseta odotuksia, mutta tekee harjoituksen ja katsoo mitä tapahtuu. Jooga voi minusta olla laji, että ilman henkistä tietoisuutta pystyy kehittämään itseään. Henkisyydestä tietämättömien olen kuullut sanovan joogan rauhoittavan, niin ei se minusta huono saavutus ole.
Vielä työstä... Olen miettinyt, että jos joskus saan normaalin työpaikan, niin onkohan minusta enää työntekoon? Tai yritänkö koko ajan mennä TVH-hengessä, mistä aita matalin ja miten pääsee vähemmällä? Löysä työ pitemmän päälle voi liene aiheuttaa todella löysän työntekijän? En toki kaipaa ylityöllistyvää itseäni työssä, vaan että osaan olla tehokas, mutta pitää myös rajoistani kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti