Jäljellä alle 100 päivää, vajaa 3 kuukautta ihmiskoettani. Suurta suosiota tämä ei ole henkilökohtaisesti saanut. On ollut ylä- ja alamäkeä. Ehkä kuitenkin yleisarviona, on tämä yritys ollut parempi kuin ei mitään.
Kesä on mennyt 4 viikkoa töitä ja sen jälkeen joko viikko tai kaksi lomaa. Tämä on ollut toimiva tapa selviytyä. On koko ajan jotain mitä odottaa. Odotus auttaa selviytymään ja säilyttämään innostuneen mieleialan. Sitten lomalla voin toteuttaa työni hedelmiä. Ilman rahaa, suurin osa lomistani olisi ollut latteampia ja en olisi pystynyt tekemään niin monia asioita. Raha on se joka mahdollistaa. Suurimmalla osalla ihmisellähän raha taitaa olla pääsyy työntekoon. Ei siinä sen suurempia intohimoja tunneta. Olen toki pyrkinyt myös työpäivien ennen tai jälkeen löytämään asioita jotka tuovat iloa elämääni. Työn olen ottanut niin mahdollisemman rennosti kuin olen vain pystynyt.
Kuitenkin on asioita joista on vaikeaa irtaantua. En allekirjoittanut tulos- ja kehityskeskustelua, sillä koin, että palkkaani olisi pitänyt korottaa työnkuvani laajentumisen takia. Esimieheni kommentoi tähän, että " Sinä olet itse halunnut tehdä noita laajempia töitä." Tällä periaatteellahan kaikki olisivat alimmassa palkkaluokassa ja haluaisivat vain tehdä vaativampia töitä. En alkanut asiaa enempää riitauttamaan. Jos esimieheni joka ajaa myös minun asioitani, on tätä mieltä, niin turha sitä on pyristellä enempää. Unohdus lienee paras lääke tähänkin epäkohtaan. Valitettvasti unohtaminen ei ole niin helppoa kuin toivoisi.
Myös pimeyden lisääntyminen vaikuttaa mielialaani. Vaikka suurin osa työsopimukseni ajasta on todellakin takana, tuntuu nämä 3 kuukautta todella synkältä ja pimeältä jatkumolta. Haaveilen kevät auringosta ja siitä kun olen vapaa (ja köyhä). Ruokahaluni on lisääntynyt, ahdistaa, masentaa, yöheräilen, väsyttää. Ei ole jaksamista ja ahdistus on taas se vyö joka puristaa rintakehää. Keho on uupunut ja kipeän oloinen, ja on särkyjä. Epätoivo on seurassani.
Olen ottanut kirkasvalolampun käyttöön sekä ystävältä lainassa olevat korvavalot. Olen yrittänyt kuuntelemaan itseäni. Olin aikomassa nukkua sen sijaan, että lähden tekemään astangajoogaa, niin päätin että teenkin yin joogaa. Yin jooga tuntui hyvältä harjoitukselta, keskittyä liikkeeseen, hengitykseen ja olemiseen. Huomenna minulla alkaa 2 viikon loma ja vaikka loma on näin lähellä, ei se epätoivo tunnu hälvenevän. Onneksi lauantaina pääsen aurinkoon :) Vapaa-ajalla olen myös puuhaillut koirien kanssa ja ne ovat todellakin ilostuttaneet. lemmikkieläimillä on kyllä parantava vaikutus.
Toivon, että tämä 2 viikkoa auttaisi hieman kohottamaan mielialaani. Jos ei, ehkä on syytä kääntyä työterveyden puoleen.
Kesä on mennyt 4 viikkoa töitä ja sen jälkeen joko viikko tai kaksi lomaa. Tämä on ollut toimiva tapa selviytyä. On koko ajan jotain mitä odottaa. Odotus auttaa selviytymään ja säilyttämään innostuneen mieleialan. Sitten lomalla voin toteuttaa työni hedelmiä. Ilman rahaa, suurin osa lomistani olisi ollut latteampia ja en olisi pystynyt tekemään niin monia asioita. Raha on se joka mahdollistaa. Suurimmalla osalla ihmisellähän raha taitaa olla pääsyy työntekoon. Ei siinä sen suurempia intohimoja tunneta. Olen toki pyrkinyt myös työpäivien ennen tai jälkeen löytämään asioita jotka tuovat iloa elämääni. Työn olen ottanut niin mahdollisemman rennosti kuin olen vain pystynyt.
Kuitenkin on asioita joista on vaikeaa irtaantua. En allekirjoittanut tulos- ja kehityskeskustelua, sillä koin, että palkkaani olisi pitänyt korottaa työnkuvani laajentumisen takia. Esimieheni kommentoi tähän, että " Sinä olet itse halunnut tehdä noita laajempia töitä." Tällä periaatteellahan kaikki olisivat alimmassa palkkaluokassa ja haluaisivat vain tehdä vaativampia töitä. En alkanut asiaa enempää riitauttamaan. Jos esimieheni joka ajaa myös minun asioitani, on tätä mieltä, niin turha sitä on pyristellä enempää. Unohdus lienee paras lääke tähänkin epäkohtaan. Valitettvasti unohtaminen ei ole niin helppoa kuin toivoisi.
Myös pimeyden lisääntyminen vaikuttaa mielialaani. Vaikka suurin osa työsopimukseni ajasta on todellakin takana, tuntuu nämä 3 kuukautta todella synkältä ja pimeältä jatkumolta. Haaveilen kevät auringosta ja siitä kun olen vapaa (ja köyhä). Ruokahaluni on lisääntynyt, ahdistaa, masentaa, yöheräilen, väsyttää. Ei ole jaksamista ja ahdistus on taas se vyö joka puristaa rintakehää. Keho on uupunut ja kipeän oloinen, ja on särkyjä. Epätoivo on seurassani.
Olen ottanut kirkasvalolampun käyttöön sekä ystävältä lainassa olevat korvavalot. Olen yrittänyt kuuntelemaan itseäni. Olin aikomassa nukkua sen sijaan, että lähden tekemään astangajoogaa, niin päätin että teenkin yin joogaa. Yin jooga tuntui hyvältä harjoitukselta, keskittyä liikkeeseen, hengitykseen ja olemiseen. Huomenna minulla alkaa 2 viikon loma ja vaikka loma on näin lähellä, ei se epätoivo tunnu hälvenevän. Onneksi lauantaina pääsen aurinkoon :) Vapaa-ajalla olen myös puuhaillut koirien kanssa ja ne ovat todellakin ilostuttaneet. lemmikkieläimillä on kyllä parantava vaikutus.
Toivon, että tämä 2 viikkoa auttaisi hieman kohottamaan mielialaani. Jos ei, ehkä on syytä kääntyä työterveyden puoleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti