Minulla oli kovasti uskoa, että työni lähtevät sujumaan nopeasti ja eiköhän tämä loppuaika ole siedettävä. Olen ollut kaksi päivää töissä ja uniongelmat alkoivat jo maanantain vastaisena yönä. heräsin keskellä yötä, enkä saanut enää unta. Viime yönä heräsin taas ja sama toistui. Heräsin pieneen yskimiseen, mutta olen kuitenkin tuossa töistä poissaollessani saanut helposti unen päästä kiinni.
Eilen katselin sähköposteja läpi. Työpäivän jälkeen olo oli lähinnä tympääntynyt. Olen minä katkera tästä työstä ja toivon sen nopeaa loppumista. Poissaoloni töistä antoi kuvaa, millaista elämä tulee olemaan ilman tätä työtä. Se oli jotenkin liian hyvää ja paluu töihin tuntui tuplasti pahemmalta. Rahattomuus on varmasti se mikä tulee mietityttämään, mutta muuta motivaatiota tälle nykyiselle työlle ei löydy. Luulin jotenkin olevampi yli jo tämän työongelman, kun aikaa on niin vähän, mutta se taisi olla toiveajattelua.
Mietin toissakertausta postaustani ja rehellisyyttä itselle. Ilmeisesti tämä itsensä huijaaminen tapahtuu helposti, kun on ollut joku harrastus, työ mihin on kokenut suurta intohimoa ja on ajatellut, että tämähän on lähes täydellistä. Samoin ihmissuhteissa voi käydä. On ihmisiä joiden kanssa on kokenut harmoniaa ja erinomaista ystävyyttä. Jonain päivänä tuntuukin, ettei se intohimoinen harrastus ehkä tunnukaan samalta. Mielekäs työ vaikuttaakin epämiellyttävältä. Ystävyyssuhde on muuttunut ja ystävän anti ei olekaan sama kuin vuosia sitten. Tämä kaikki kertoo elämän muuttumisesta. Itsensä muuttumisesta. Työstä on tullut arkea, rakas harrastustus ei anna euforisia tunteita enää, ystävän kanssa tiet ovat eriytyneet.
Tosiasioiden hyväksyntä vie aikaa. Meditaatio-harrastukseni laimeni ja aloin epäilemään sen hyötyä itselleni kun viruin vain elämän merkityksen syövereissä kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Kuitenkin siitä lähteminen oli lopulta voimakkain tunne ja eroon pääseminen tuntui todella vapauttavalta ja juhlalliselta. Työstäni kirjoitinkin, kun en uskonut sitä epmiellyttävyyden tunnetta, mikä oli jo olemassa, mutta kielsin sen. Vahvistin vain itselleni, kyllä minä tykkään tästä, vaikkei se ollut totta. Ystäväni kanssa merkit eriytymisestä oli havaittavissa jo vuotta aiemmin, mutta sitä vain ajatteli sen olevan väliaikaista. Kunnes totesin ettei kumpiakaan meistä ole sama kuin joskus vuosia aiemmin ja tällä hetkellä ei ehkä ole yhteistä säveltä.
Vaikka näissä epävarmoissa oloissa keppuroi vuoden jos toisenkin, on ne tarpeellista aikaa. Oma varmuus siinä vaiheessa kun eriytyminen tapahtuu, on niin varma, etti jää tilaa jossittelulle. Missään näissä esimerkeissä ei ole tilaa epävarmuudelle. Kaikkia on yritetty ja uskottu ja epämiellyttävyys on vain kasvanut.
Vaikka korostan rehellisyyden merkitystä, en halua tekojeni olevan impulsiivisia. Jossain määrin toivon näistä esimerkeistä oppineeni kuitenkin jo aiemmin huomaamaan ne epämiellyttävyyden tunteet ja kyselemään mistä epävarmuus johtuu. Onko asia sellainen, että sen voi muuttaa? Vai kertooko tuntemus jostain syvemmästä muutoshalusta. Oman muuttumisen ymmärtää paremmin vasta jälkeenpäin. Muuttuessa ei ymmärrä itsessä tapahtuvaa muutosta.
Eilen katselin sähköposteja läpi. Työpäivän jälkeen olo oli lähinnä tympääntynyt. Olen minä katkera tästä työstä ja toivon sen nopeaa loppumista. Poissaoloni töistä antoi kuvaa, millaista elämä tulee olemaan ilman tätä työtä. Se oli jotenkin liian hyvää ja paluu töihin tuntui tuplasti pahemmalta. Rahattomuus on varmasti se mikä tulee mietityttämään, mutta muuta motivaatiota tälle nykyiselle työlle ei löydy. Luulin jotenkin olevampi yli jo tämän työongelman, kun aikaa on niin vähän, mutta se taisi olla toiveajattelua.
Mietin toissakertausta postaustani ja rehellisyyttä itselle. Ilmeisesti tämä itsensä huijaaminen tapahtuu helposti, kun on ollut joku harrastus, työ mihin on kokenut suurta intohimoa ja on ajatellut, että tämähän on lähes täydellistä. Samoin ihmissuhteissa voi käydä. On ihmisiä joiden kanssa on kokenut harmoniaa ja erinomaista ystävyyttä. Jonain päivänä tuntuukin, ettei se intohimoinen harrastus ehkä tunnukaan samalta. Mielekäs työ vaikuttaakin epämiellyttävältä. Ystävyyssuhde on muuttunut ja ystävän anti ei olekaan sama kuin vuosia sitten. Tämä kaikki kertoo elämän muuttumisesta. Itsensä muuttumisesta. Työstä on tullut arkea, rakas harrastustus ei anna euforisia tunteita enää, ystävän kanssa tiet ovat eriytyneet.
Tosiasioiden hyväksyntä vie aikaa. Meditaatio-harrastukseni laimeni ja aloin epäilemään sen hyötyä itselleni kun viruin vain elämän merkityksen syövereissä kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Kuitenkin siitä lähteminen oli lopulta voimakkain tunne ja eroon pääseminen tuntui todella vapauttavalta ja juhlalliselta. Työstäni kirjoitinkin, kun en uskonut sitä epmiellyttävyyden tunnetta, mikä oli jo olemassa, mutta kielsin sen. Vahvistin vain itselleni, kyllä minä tykkään tästä, vaikkei se ollut totta. Ystäväni kanssa merkit eriytymisestä oli havaittavissa jo vuotta aiemmin, mutta sitä vain ajatteli sen olevan väliaikaista. Kunnes totesin ettei kumpiakaan meistä ole sama kuin joskus vuosia aiemmin ja tällä hetkellä ei ehkä ole yhteistä säveltä.
Vaikka näissä epävarmoissa oloissa keppuroi vuoden jos toisenkin, on ne tarpeellista aikaa. Oma varmuus siinä vaiheessa kun eriytyminen tapahtuu, on niin varma, etti jää tilaa jossittelulle. Missään näissä esimerkeissä ei ole tilaa epävarmuudelle. Kaikkia on yritetty ja uskottu ja epämiellyttävyys on vain kasvanut.
Vaikka korostan rehellisyyden merkitystä, en halua tekojeni olevan impulsiivisia. Jossain määrin toivon näistä esimerkeistä oppineeni kuitenkin jo aiemmin huomaamaan ne epämiellyttävyyden tunteet ja kyselemään mistä epävarmuus johtuu. Onko asia sellainen, että sen voi muuttaa? Vai kertooko tuntemus jostain syvemmästä muutoshalusta. Oman muuttumisen ymmärtää paremmin vasta jälkeenpäin. Muuttuessa ei ymmärrä itsessä tapahtuvaa muutosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti