Päivät vähenevät ja olen ilmeisesti laskuissa mennyt sekaisin. Tosin tiedän kyllä tarkalleen päivät, milloin töitä on jäljellä.
Tämä töiden loppuminen aiheuttaa hyvin ristiriitaista tunteita. On se helpotus, mutta myöskin kaiken lopullisuus aiheutta omia tuntemuksia. En täysin usko intuutioon tai sen antamiin viesteihin, joten faktana en tuntemuksiani pidä. Koen, että toista kertaa en tulisi enää työllistymään tälle puolelle. En olisi enää tekemässä töitä näiden ihmisten kanssa, enkä tekemässä tätä työtä, jota olen tehnyt niin monta vuotta. Vaikka viimisiä kuukausia ja jopa vuosia tämä työ on aiheuttanut enemmän mielipahaa kuin hyvää, niin siitä huolimatta koen haikeutta.
Mitä tahansa elämässä loppuu, oli se hyvää tai pahaa, todennäköisesti aiheuttaa ihmisessä jonkin sortin luopumisen ja menetyksen kokemusta. Raadollisimmillaan se on sitä, että panttivankina ollut, kaipaa vangitsijaansa. Mitä pitempään se jokin kokemus on jatkunut, niin sen vaikeampaa irrottaututuminen voi olla.
Loppumisessa on uusi alku ja epävarmuus. Epätietoisuus tulevasta, mitä se pitää sisällään. Voiko kaikki olla vieläkin huonommin? Enkö osannut arvostaa sitä mitä minulla joskus oli? Pahimman pelko on vahvempi kuin helpotus vaikean tilanten laukeamisesta.
Kaikessa uudessa on tyhjyys ja epävarmuus. Kuitenkin elämässä pysyy tietyt asiat samanlaisena kuin ennen, vaikka jokin on loppunut. Minun tapauksessa parisuhde säilyy, asuntolaina on edelleen olemassa. On faktoja, jotka liittyvät aikaan. On lama, on vaikeaa työllistyä.
Minulla on sidokseni, En ole enää 18-vuotias, jolla maailma on polvillaan. Vapaus on puolittaista. Kuitenkin olen tässä hetkessä onnellinen näistä sidoksista,jotka minulla on. Enkä kaipaakaan sitä nuoruuden vapautta. Totta kai mietityttää, jos en löydäkään töitä, enkä pääse opiskelemaan, jos työttömyyteni jatkuu, miten minun itsetunto? Miten rahattomuus? Parisuhde?
Kaikki tämä polveilee mielessä. ja myös kuinka työntekijöitä on kohdeltu yrityksessä. Esimieheni ei ollut kokenut tarvetta osallistua edes nyt työnsä päättävien muistamiskortteihin. Hänellä jää 5 alaista työttömäksi, jotka ovat olleet pisimmillään 12 vuotta tässä projektissa mukana ja esimies ei koe tarvetta minkään näköiseen aineelliseen kiitokseen. Kyse on vain pienistä eleistä ja teoista, jolla voisi osoittaa kiitosta ja arvostusta siitä panoksesta mitä on tähän aikaa ja taitoa uhrattu. Tämä vain vahvistaa käsitystä esimiehestäni, että hän on todella alkeellinen. En olisi ihan uskonut, että näin alkeellinen luolamies, mutta näin vaan on. Ajattelein, että hän on pelkästään minua kohtaan hiljaiselossa, koska välimme eivät mitkään ylimmän lämpöiset ovat olleet, mutta hänen toimintansa on muitakin kohtaan hyvin epäammattimaista.
Surullista, että miksi esimiehinä on tuollaisia moukkia ja ihmettelen jos jollain hänen alaisella on kunniotusta ja arvostusta häntä kohtaan?
Tämä töiden loppuminen aiheuttaa hyvin ristiriitaista tunteita. On se helpotus, mutta myöskin kaiken lopullisuus aiheutta omia tuntemuksia. En täysin usko intuutioon tai sen antamiin viesteihin, joten faktana en tuntemuksiani pidä. Koen, että toista kertaa en tulisi enää työllistymään tälle puolelle. En olisi enää tekemässä töitä näiden ihmisten kanssa, enkä tekemässä tätä työtä, jota olen tehnyt niin monta vuotta. Vaikka viimisiä kuukausia ja jopa vuosia tämä työ on aiheuttanut enemmän mielipahaa kuin hyvää, niin siitä huolimatta koen haikeutta.
Mitä tahansa elämässä loppuu, oli se hyvää tai pahaa, todennäköisesti aiheuttaa ihmisessä jonkin sortin luopumisen ja menetyksen kokemusta. Raadollisimmillaan se on sitä, että panttivankina ollut, kaipaa vangitsijaansa. Mitä pitempään se jokin kokemus on jatkunut, niin sen vaikeampaa irrottaututuminen voi olla.
Loppumisessa on uusi alku ja epävarmuus. Epätietoisuus tulevasta, mitä se pitää sisällään. Voiko kaikki olla vieläkin huonommin? Enkö osannut arvostaa sitä mitä minulla joskus oli? Pahimman pelko on vahvempi kuin helpotus vaikean tilanten laukeamisesta.
Kaikessa uudessa on tyhjyys ja epävarmuus. Kuitenkin elämässä pysyy tietyt asiat samanlaisena kuin ennen, vaikka jokin on loppunut. Minun tapauksessa parisuhde säilyy, asuntolaina on edelleen olemassa. On faktoja, jotka liittyvät aikaan. On lama, on vaikeaa työllistyä.
Minulla on sidokseni, En ole enää 18-vuotias, jolla maailma on polvillaan. Vapaus on puolittaista. Kuitenkin olen tässä hetkessä onnellinen näistä sidoksista,jotka minulla on. Enkä kaipaakaan sitä nuoruuden vapautta. Totta kai mietityttää, jos en löydäkään töitä, enkä pääse opiskelemaan, jos työttömyyteni jatkuu, miten minun itsetunto? Miten rahattomuus? Parisuhde?
Kaikki tämä polveilee mielessä. ja myös kuinka työntekijöitä on kohdeltu yrityksessä. Esimieheni ei ollut kokenut tarvetta osallistua edes nyt työnsä päättävien muistamiskortteihin. Hänellä jää 5 alaista työttömäksi, jotka ovat olleet pisimmillään 12 vuotta tässä projektissa mukana ja esimies ei koe tarvetta minkään näköiseen aineelliseen kiitokseen. Kyse on vain pienistä eleistä ja teoista, jolla voisi osoittaa kiitosta ja arvostusta siitä panoksesta mitä on tähän aikaa ja taitoa uhrattu. Tämä vain vahvistaa käsitystä esimiehestäni, että hän on todella alkeellinen. En olisi ihan uskonut, että näin alkeellinen luolamies, mutta näin vaan on. Ajattelein, että hän on pelkästään minua kohtaan hiljaiselossa, koska välimme eivät mitkään ylimmän lämpöiset ovat olleet, mutta hänen toimintansa on muitakin kohtaan hyvin epäammattimaista.
Surullista, että miksi esimiehinä on tuollaisia moukkia ja ihmettelen jos jollain hänen alaisella on kunniotusta ja arvostusta häntä kohtaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti