Yöllä en saanut unta. Sydänalaa puristi, tuttu tunne. Ahdisti. Työ. En tiennytkään, että töihin paluu loman jälkeen tuntuu NÄIN pahalta. Onko osa sitä kireyttä, mitä oli viime viikolla, työperäistä? Peitänkö kuitenkin itseltäni todellisen tuntemuksen? En voi kyllä sanoa kovin nauttineeni työajastakaan ennen lomaa, joten ei kyse liene epärehellisyydestä. Levottomuus on osa turhaumaa?
Yöllä mietin, miten saan pysäytettyä ajattelumadon. Otin esiin pääsykoekirjan filosofista pohdinnasta hyvän olemuksesta. Intuitisesti ihminen kokisi mikä on hyvää. Minusta tuo oli mielenkiintoista ja sopivan kaukana näistä työkuvioista. Siitä on aika pitkä aika, että olen uskonut intuution olevan ainoa joka tietää. Mistä tällainen sisäinen viisaus kumpuaa? Miten sen erottaa sisäisistä toiveista tai järjen äänestä? Intuutiosta puhutaan sydämen äänenä, mutta mistä sen tietää kaiken muun puheen ja höpötyksen keskellä? Uskoin aikoinaan meditaation puhistavan tuon sydämen äänen, mutta oma kokemukseni oli, ettei se sen puhtaammin puhunut kuin nytkään. Siellä edelleen eli ne sisäiset toiveet ja halut, mitkä vaikuttivat ajatteluun.
Kuten aiemmin olen todennut ei ole parasta ratkaisua asioille. Kaikki ratkaisut ovat sillä hetkellä yhtä hyviä ja joskus on vain valittava itselle paras mahdollinen olevista vaihtoehdoista.
Olen miettinyt kulttuurin vaikutusta. Yhteisökulttuureissa ihminen tietää paikkansa selkeämmin kuin meidän yksilökeskeisessä yhteiskunnassamme. Miltä ne ratkaisut tuntuvat, kun tietää, että on turha edes haaveilla jostain muusta. Onko tällainen asioiden vatvominen yksilökulttuurin myötä tullut tapa. Liikaa mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, joita joutuu punnitsemaan ja valitsemaan. Intiassa olisin syntynyt tiettyyn kastiin ja tietäisin olevani siinä, oli mikä oma yrittämiseni mikä tahansa. Nyt ajatellaan, että omalla yrittämisellä saavutan jotain. Ellei sitten usko korkeimpien voimien järjestävän asioita.
Itselle olisi varmasti hyvä olla vaikka viikko yhteisökulttuurissa varttuneen ihmisen pään sisällä ja nähdä miten hän asiat kokee tai tuntee? Onko hänellä pettymyksiä? Turhaumaa? Ahdistavuutta omasta elämän tilanteesta?
Mutta miten jatkossa? Mitä tehdä tälle olemassa olevalle työahdistukselle? Kuukausi seuraavan lomaan ja sen tiedän olevan pitkä aika, jos sisällä velloo ahdistuksen eri muodot. Täytyy taas muistaa olla ajattelematta tulevaa etten luo pelkoja. Täytyy muistaa olla ajattelematta mennyttä, ettei katkeroidu. Täytyy muistaa olla liikaa ajattelematta tätä hetkeä, ettei turhaannu tai ahdistu. Mitä minä teen ajattelulla?
Yöllä mietin, miten saan pysäytettyä ajattelumadon. Otin esiin pääsykoekirjan filosofista pohdinnasta hyvän olemuksesta. Intuitisesti ihminen kokisi mikä on hyvää. Minusta tuo oli mielenkiintoista ja sopivan kaukana näistä työkuvioista. Siitä on aika pitkä aika, että olen uskonut intuution olevan ainoa joka tietää. Mistä tällainen sisäinen viisaus kumpuaa? Miten sen erottaa sisäisistä toiveista tai järjen äänestä? Intuutiosta puhutaan sydämen äänenä, mutta mistä sen tietää kaiken muun puheen ja höpötyksen keskellä? Uskoin aikoinaan meditaation puhistavan tuon sydämen äänen, mutta oma kokemukseni oli, ettei se sen puhtaammin puhunut kuin nytkään. Siellä edelleen eli ne sisäiset toiveet ja halut, mitkä vaikuttivat ajatteluun.
Kuten aiemmin olen todennut ei ole parasta ratkaisua asioille. Kaikki ratkaisut ovat sillä hetkellä yhtä hyviä ja joskus on vain valittava itselle paras mahdollinen olevista vaihtoehdoista.
Olen miettinyt kulttuurin vaikutusta. Yhteisökulttuureissa ihminen tietää paikkansa selkeämmin kuin meidän yksilökeskeisessä yhteiskunnassamme. Miltä ne ratkaisut tuntuvat, kun tietää, että on turha edes haaveilla jostain muusta. Onko tällainen asioiden vatvominen yksilökulttuurin myötä tullut tapa. Liikaa mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, joita joutuu punnitsemaan ja valitsemaan. Intiassa olisin syntynyt tiettyyn kastiin ja tietäisin olevani siinä, oli mikä oma yrittämiseni mikä tahansa. Nyt ajatellaan, että omalla yrittämisellä saavutan jotain. Ellei sitten usko korkeimpien voimien järjestävän asioita.
Itselle olisi varmasti hyvä olla vaikka viikko yhteisökulttuurissa varttuneen ihmisen pään sisällä ja nähdä miten hän asiat kokee tai tuntee? Onko hänellä pettymyksiä? Turhaumaa? Ahdistavuutta omasta elämän tilanteesta?
Mutta miten jatkossa? Mitä tehdä tälle olemassa olevalle työahdistukselle? Kuukausi seuraavan lomaan ja sen tiedän olevan pitkä aika, jos sisällä velloo ahdistuksen eri muodot. Täytyy taas muistaa olla ajattelematta tulevaa etten luo pelkoja. Täytyy muistaa olla ajattelematta mennyttä, ettei katkeroidu. Täytyy muistaa olla liikaa ajattelematta tätä hetkeä, ettei turhaannu tai ahdistu. Mitä minä teen ajattelulla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti