Olen lukenut persoonaallisuuspsykologiaa oppikirjasta. Tässä pomintaa:
Tuntuu, että tämä vuosi on ollut kyllä melkoista myterikköä. Täynnä tuntemuksia laidasta laitaan, onnistumisten jälkeen epäonnistumisia. Suurimmat kuohunnat ovat tapahtuneet työn saralla, muutosta siellä ei ole tapahtunut, mutta ihmisenä en ole enää sama kuin silloin vuosi sitten. Tuosta olen kyllä iloinen, sillä olen alkanut ottamaan tietoisemmin vastuuta omasta elämästä. Ymmärtänyt asioita paljon laajemmin. Mikään täydellinen onnistuja en ole, mutta on sitä ainakin yritetty.
Edelleen minulla on jatkunut nuo väsymyksen tunteet. Olen höllännyt aikataulujani ja pyrkinyt tekemään vähemmän. Ei se ehkä ihme, että näin raivoisan vuoden jälkeen,on tarve levätä. Vuosi sitten, en tainnut pystyä nukkumaan kuin 4-5 tuntia yössä, kunnes heräsin ahdistukseen. Onhan noita vähäunisisa jaksoja ollut tässä vuoden aikana ja viime aikoinakin, mutten sentään nyt pariin kuukauteen ole herännyt juurikaan ahdistukseen. Ehkä on hyvä opetella vain olemaan ja tunnistaa itsestäni etten olekaan mikään yliaktiivinen duracell-pupu joka jaksaa ja jaksaa. Pelkkä olemaan opettelu on yllättävän vaikeaa. Miten kuluttaa aika olemalla? Eilenkin päähäni kimposi ajatuksia tekemisistä, mutten jaksanut tarttua niihin, vaan oli ihan hyvä makoilla silmät suljettuina.
"Kielteisesn minäkäsityksen ongelmana on, että ne koetaan usein muuttumattomiksi: Ihminen, joka ei arvosta itseään eikä luota itseensä, on yleensä varma, että muutos on mahdoton. Niinpä hän ei myöskään helposti uskalla kokeilla kykyjään uusissa asioissa, ja hän vie näin itseltään mahdollisuuden muuttaa kielteistä minäkäsitystään onnistumiskokemusten avulla."Tässä voisi miettiä, että onko temperamenttityypiltään sellaisella henkilöllä, joka on varautunut ja suhtautuu nihkeästi kaikkeen uuteen, kielteisempi minäkuva kuin asioihin erillälailla suhtautuvalla? Itse tunnistan kyllä hetkittäin kokeneeni tuollaisen kielteisen minäkäsityksen-tilan, mutta onneksi siitä on mahdollista ylipäästä. Vuosi sitten olleella sukelluskurssilla on ollut kauaskantoisemmat seuraukset kuin odotinkaan. Ehkä sieltä on lähtöisin se tietoinen muutos ja rohkeus. Ne onnistumiset ja eponnistumiset kurssin aikana vahvistivat uskoa omaan pärjäämiseen. Yksistään jo muihin ympäristöihin ja ihmisten sekaan pääseminen oli hyväksi.
Tuntuu, että tämä vuosi on ollut kyllä melkoista myterikköä. Täynnä tuntemuksia laidasta laitaan, onnistumisten jälkeen epäonnistumisia. Suurimmat kuohunnat ovat tapahtuneet työn saralla, muutosta siellä ei ole tapahtunut, mutta ihmisenä en ole enää sama kuin silloin vuosi sitten. Tuosta olen kyllä iloinen, sillä olen alkanut ottamaan tietoisemmin vastuuta omasta elämästä. Ymmärtänyt asioita paljon laajemmin. Mikään täydellinen onnistuja en ole, mutta on sitä ainakin yritetty.
Edelleen minulla on jatkunut nuo väsymyksen tunteet. Olen höllännyt aikataulujani ja pyrkinyt tekemään vähemmän. Ei se ehkä ihme, että näin raivoisan vuoden jälkeen,on tarve levätä. Vuosi sitten, en tainnut pystyä nukkumaan kuin 4-5 tuntia yössä, kunnes heräsin ahdistukseen. Onhan noita vähäunisisa jaksoja ollut tässä vuoden aikana ja viime aikoinakin, mutten sentään nyt pariin kuukauteen ole herännyt juurikaan ahdistukseen. Ehkä on hyvä opetella vain olemaan ja tunnistaa itsestäni etten olekaan mikään yliaktiivinen duracell-pupu joka jaksaa ja jaksaa. Pelkkä olemaan opettelu on yllättävän vaikeaa. Miten kuluttaa aika olemalla? Eilenkin päähäni kimposi ajatuksia tekemisistä, mutten jaksanut tarttua niihin, vaan oli ihan hyvä makoilla silmät suljettuina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti