Pitkästä aikaa on tullut luettua jotain mielenkiintoista. Joten tiedossa siteerauksia persoonapsykologian materialista. Mielenkiintoinen oli mielestäni tutkimus, joka koski työntekijöiden henkilökohtaisia tavoitteita. Tutkimuksen perusteella pystyttiin muodostamaan neljä erilaista ryhmää. Ensimmäisen ryhmän muodostivat henkilöt, joiden työn lisäksi tavoitteet liittyivät terveyden ylläpitoon. Heillä oli hyvä työkyky. Toinen ryhmä muodostui henkilöistä, joiden tavoitteet työn lisäksi koskivat muita elämänaluetta, kuten koulutusta, vapaa-aikaa ja perhettä. Heillä oli vähiten terveyteen liittyviä ongelmia ja he olivat tyytyväisimpiä elämään. Kolmas ryhmä koostui työntekijöistä, joilla korostuivat itseen liittyvät tavoitteet. Tämän ryhmän henkilöt olivat kaikkein masentuneimpia. Neljäs ryhmä oli niitä henkilöitä, joiden kaikki tavoitteet koskivat työelämää. He kärsivät voimakkaasta työuupumuksesta ja heillä oli heikko työkyky. Vahva työhön suuntautuminen ei siis tuo positiivista hyvinvointia vaan on pikemminkin uhka työhyvinvoinnille.
Useassa eri tutkimuksessa on tullut vastaan tuo, että omaa kehitystä korostavat tavoitteet ovat usein eniten masennusta tuovaa. Selityksenä on ollut "tavoitteiden mahdottomuus" ja vaikea saavutettavuus. Siinä voi olla ihan vinha perä. Hyväksi ihmiseksi tuleminen ei ole ehkä kaikkein helpoimpia tehtäviä, kuten itsekin olen joskus huomannut. Kuten Klinger on todennut, että saavuttamattomista tavoitteista luopumisella on keskeinen merkitys masentuneisuuden vähentymiselle.
Mielenkiintoista oli myös tunnesäätelystä, että jos henkilö pyrkii säätelemään omia kielteisiä tunteita, voi tämä edellyttää muunlaisen itsesäätelyn hellittämistä ja tämä voi näkyä esimerkiksi kohtuuttomana syöpöttelynä, juopotteluna, tupakointina tai uhkapelien pelaamisena.
Fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta haitallista vaikuttaisi olevan myös tunteiden tukahduttaminen ja kielteinen tunteiden sekä niihin johtaneiden tapahtumien passiivinen vatvominen.
Ajattelun avulla tapahtuva kielteisen tunteen myönteisemmäksi korjaaminen näyttää liittyvän hyvään itsetuntoon, vahvan optimismiin, runsaaseen ulospäin suuntautumiseen ja vähäiseen neuroottisuuteen.
Eiliseen kysymykseen introvertti/ekstrovertti löytyi vielä vähemmän käytetty keskitien vertti, eli ambivertti. Minusta se kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Ihmisiä on joka junaan, joten mitä enemmän vaihtoehtoja, niin sen enemmän junissa on matkustajia, eikä tarvitse jäädä asemalle. Erämaisesta elämäntyylistä huolimatta nautin kaupunkien paljoista ihmismassoista. Välillä tulee kaipuu Mumbain ihmis- ja värikirjoon. En pelkää olla outojen ihmisten seurassa ja usein huomaan puhuvanikin ja jopa aloittavan keskustelua. Kiinnostavaa, kuinka en välttämättä olekaan se sivustaseuraaja, joksi olen joskus itseni kuvitellut. Tosin suurin osan ajastanihan on kyllä tuollaista lonely riderina himmailua, mutta elämä on hyvä elää tilanteen mukaan.
Useassa eri tutkimuksessa on tullut vastaan tuo, että omaa kehitystä korostavat tavoitteet ovat usein eniten masennusta tuovaa. Selityksenä on ollut "tavoitteiden mahdottomuus" ja vaikea saavutettavuus. Siinä voi olla ihan vinha perä. Hyväksi ihmiseksi tuleminen ei ole ehkä kaikkein helpoimpia tehtäviä, kuten itsekin olen joskus huomannut. Kuten Klinger on todennut, että saavuttamattomista tavoitteista luopumisella on keskeinen merkitys masentuneisuuden vähentymiselle.
Mielenkiintoista oli myös tunnesäätelystä, että jos henkilö pyrkii säätelemään omia kielteisiä tunteita, voi tämä edellyttää muunlaisen itsesäätelyn hellittämistä ja tämä voi näkyä esimerkiksi kohtuuttomana syöpöttelynä, juopotteluna, tupakointina tai uhkapelien pelaamisena.
Fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta haitallista vaikuttaisi olevan myös tunteiden tukahduttaminen ja kielteinen tunteiden sekä niihin johtaneiden tapahtumien passiivinen vatvominen.
Ajattelun avulla tapahtuva kielteisen tunteen myönteisemmäksi korjaaminen näyttää liittyvän hyvään itsetuntoon, vahvan optimismiin, runsaaseen ulospäin suuntautumiseen ja vähäiseen neuroottisuuteen.
Eiliseen kysymykseen introvertti/ekstrovertti löytyi vielä vähemmän käytetty keskitien vertti, eli ambivertti. Minusta se kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Ihmisiä on joka junaan, joten mitä enemmän vaihtoehtoja, niin sen enemmän junissa on matkustajia, eikä tarvitse jäädä asemalle. Erämaisesta elämäntyylistä huolimatta nautin kaupunkien paljoista ihmismassoista. Välillä tulee kaipuu Mumbain ihmis- ja värikirjoon. En pelkää olla outojen ihmisten seurassa ja usein huomaan puhuvanikin ja jopa aloittavan keskustelua. Kiinnostavaa, kuinka en välttämättä olekaan se sivustaseuraaja, joksi olen joskus itseni kuvitellut. Tosin suurin osan ajastanihan on kyllä tuollaista lonely riderina himmailua, mutta elämä on hyvä elää tilanteen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti