Otin tietoisen riskin, kun kysyin palauttetta pitämistä joogakursseistani. Kysyin palautetta paperilla, jotta näen myös hyvän palautteen, enkä takerru pelkästään parannettaviin kohtiin. Kritiikin ottamisen vastaanottamisen vaikeus nosti päätään ennen kuin olin edes kunnolla saanut palautetta. Eräs kurssillakävijöistä halusi antaa palautetta suullisesti, jotta ei jää väärinkäsityksiä. Ei vielä päästy kunnolla edes parannettaviin kohtiin, kun huomasin "tyypillisen reagoinnin". "Parhaimapani olen tehnyt, mutta mikään ei riitä." " Minulta vaaditaan enemmän kuin osaan." "Osaanko minä lainkaan mitään?" Kysehän ei loppukäessä ole edes siitä riitänkö minä tai että vaaditanko minulta liikaa/enemmän, vaan mitä voi parantaa ja kehittää. En ole nyt huipulla, joten aina voi oppia uusia tapoja ja keinoja.
Kritiikkihän ei ole henkilökohtaista, niin että minussa ihmisenä olisi jotain vikaa. Helposti itselläni se kääntyy tuohon tilaan, että olen viallinen tai sitten hyökkäysreaktioon "mikä sinä olet sanomaan!". Kritiikkihän on usein mielipide, jossa ei ole absoluuttista totuutta. Täytyy muistaa asioita suhteuttaa, että ne mielipiteet kertovat erilaisten ihmisten ajattelutavoista. Jos useammassa ohjaus-palautteessani mainitaan samat heikkoudet, niin silloin niitä vajaavaisuuksia on syytä miettiä: miten saada itseä kehittymään eteenpäin. Yksittäisen ihmisen mielipide tai palaute helposti muodostuu massaksi, että kaikki ajattelee näin ja kaikki näkevät minut epäonnistuneessa valossa.
Kaikkia ei voi miellyttää, joten tuonkin takia ei kannata yhden mielipiteen perusteella luoda käsitystä kokonaisuudesta. Kiitollinen olen kyllä tästäkin palautteesta, sillä kyllähän tämä käynnisti ajatusmoottorin ja omiin ajatuskaavoihin kangistumisen. Olen itse hyvin kriittinen ihminen ja annan palautetta helposti. Joten jos ihmisellä ei ole kypsynyttä palautteen vastaanottoa, niin onko palautteesta tällöin mitään hyötyä? Voisinko itse ilmaista epäkohtia sovinnollisemmin tai parhaimmillaan olla hiljaa? Olenko itse jossain asiassa niin täydellinen, että mielipiteeni on varmasti hyödyllinen ja tarpeellinen? Virheistä ja puutteista huolimatta voiko asia/ihminen olla tarpeeksi hyvä? Milloin on aiheellista puuttua omalla mielipiteellä asioihin?
Kriittisyyden kanssa voisin itsekin runsaasti rentoutua. Antaa asioiden ja ihmisten kukkia keskeneräisempänä kuin toivoisin. Maailma ei tule valmiiksi, vaikka kuinka korjaisin epäkohtia tai yrittäisin kehittää palautteellani asioita. Ensi kerralla voisin pysähtyä ja miettiä, kun olen antamassa palautetta tai kritisoimassa, oman toimintani hyödyllisyyttä. Positiinen palaute on asia erikseen ja sitä tehdään ylipäätään aivan liian niukasti. Joten sen sijaan, kun olisin jotain asiaa kristisoimassa, voisinkin etsiä samasta aiheesta seikan, jota kehua. Useimmiten positiivisten seikkojen löytämisestä lisää omaa hyvää mieltä. Huonoihin asioihin puuttumisella ruokkii vaan oman minän tyytymättömyyttä.
Kritiikkihän ei ole henkilökohtaista, niin että minussa ihmisenä olisi jotain vikaa. Helposti itselläni se kääntyy tuohon tilaan, että olen viallinen tai sitten hyökkäysreaktioon "mikä sinä olet sanomaan!". Kritiikkihän on usein mielipide, jossa ei ole absoluuttista totuutta. Täytyy muistaa asioita suhteuttaa, että ne mielipiteet kertovat erilaisten ihmisten ajattelutavoista. Jos useammassa ohjaus-palautteessani mainitaan samat heikkoudet, niin silloin niitä vajaavaisuuksia on syytä miettiä: miten saada itseä kehittymään eteenpäin. Yksittäisen ihmisen mielipide tai palaute helposti muodostuu massaksi, että kaikki ajattelee näin ja kaikki näkevät minut epäonnistuneessa valossa.
Kaikkia ei voi miellyttää, joten tuonkin takia ei kannata yhden mielipiteen perusteella luoda käsitystä kokonaisuudesta. Kiitollinen olen kyllä tästäkin palautteesta, sillä kyllähän tämä käynnisti ajatusmoottorin ja omiin ajatuskaavoihin kangistumisen. Olen itse hyvin kriittinen ihminen ja annan palautetta helposti. Joten jos ihmisellä ei ole kypsynyttä palautteen vastaanottoa, niin onko palautteesta tällöin mitään hyötyä? Voisinko itse ilmaista epäkohtia sovinnollisemmin tai parhaimmillaan olla hiljaa? Olenko itse jossain asiassa niin täydellinen, että mielipiteeni on varmasti hyödyllinen ja tarpeellinen? Virheistä ja puutteista huolimatta voiko asia/ihminen olla tarpeeksi hyvä? Milloin on aiheellista puuttua omalla mielipiteellä asioihin?
Kriittisyyden kanssa voisin itsekin runsaasti rentoutua. Antaa asioiden ja ihmisten kukkia keskeneräisempänä kuin toivoisin. Maailma ei tule valmiiksi, vaikka kuinka korjaisin epäkohtia tai yrittäisin kehittää palautteellani asioita. Ensi kerralla voisin pysähtyä ja miettiä, kun olen antamassa palautetta tai kritisoimassa, oman toimintani hyödyllisyyttä. Positiinen palaute on asia erikseen ja sitä tehdään ylipäätään aivan liian niukasti. Joten sen sijaan, kun olisin jotain asiaa kristisoimassa, voisinkin etsiä samasta aiheesta seikan, jota kehua. Useimmiten positiivisten seikkojen löytämisestä lisää omaa hyvää mieltä. Huonoihin asioihin puuttumisella ruokkii vaan oman minän tyytymättömyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti