Kävin eilen kirjastossa. En aio ihan omin järkeilyin löytää tietoa, miten selvetä ahdistavista elämäntilanteista. Käteeni tarttui Sheldon B. Koppin kirja "Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!". Tuosta kirjasta bongasin jo kirjastossa seuraavan kohdan:
Meillä oli aamulla pienessä ryhmässä keskustelua henkilöstökyselyn tuloksista. Se oli kevyempi tilaisuus itselleni, kun oletin. Pystyn yleisellä tasolla käsittelemään ja puhumaan asioista ja esimieheni hyväksi täytyy sanoa hänellä olevan ihan hyviä ideoita paremmasta työyhteisöstä. Soisi vaan noiden ajatusten toteutuvan. Ettei oltaisi niin tarkkoja hiekkalaatikoidemme kanssa ja työnkuva olisi laajempi. Olisi henkilö, jolla olisi vastuu, mutta töiden organisointi olisi vapaampaa. Eikä aina sitä ylhäältä saneltua toimintatapaa.
Ja tässä tullaan tuohon aikaisemmin siteeraamaan sitaattiin: tasa-arvoisuudesta. Minun haaveissa on, että päästäisiin eroon näistä tasoista, hierarkoista. Voisimme olla kaikki yhtä arvokkaita ja kunnioitattaisiin toistemme mielipiteitä ja ideoita. Ei se ehkä tässä nykyisessä työssä tule toteutumaan 20 vuoteen, mutta jos minä voin joskus päättää työyhteisöstä, niin siitä tulee erilainen. Totta kai ei sekään ongelmaton, mutta ongelmat ovat erilaisia.
Mietin aamulla vastuuta omista ajtuksistani. Itse vahvistan vitutuksen ja pettymyksen tunnetta ajattelemalla niitä asioita. Ei aina voikaan estää pettymyksen tulemista, mutta olenko minä kovin edes tietoisesti yrittänyt hallita mieltäni. Jos aloittaisin edes näistä valoisammista päivistä, olisin ystävällisempi ja pystyisin estämään ahdistuksen tunteen päivänvaloon saattamisen. Jos välillä epäonnistun, ei se ole merkki siitä, että koko tämä hankkeeni on epäonnistunut. Jotain on vain tehtävä!
Päivän iloinen asia, tai asiat: illalla itämainen tanssikokeilu, viikonloppu alkaa ja kirpeä aurinkoinen pakkaskeli.
perusvire positiivinen, että tänään ahdituksen on vaikeampi tulla seurailemaan minua.
Zenmestari varoittaa: "Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!" Tämä kehotus tähdentää, että kukaan toinen ei voi antaa ihmiselle hänen elämänsä tarkoitusta. Jokainen on jo saavuttanut oman buddhaluontonsa. Meidän tarvitsee vain tunnistaa se. Filosofia, uskonto, isänmaallisuus, tyhjiä ihanteita kaikki tyynni. Ainoa tarkoitus elämällämme on se, jonka itse sille annamme. Buddhan tappaminen tarkoittaa sen toivon tukahduttamista, että voisimme löytää oppimestarin itsemme ulkopuolelta. Kukaan ei ole toistaan suurempi. Aikuisilla ei ole äitejä tai isiä, on vain sisaria ja veljiä.Jatkan siis samalla aiheella kuin eilenkin. Ymmärrän tällä myös vastuun, että omilla ajatuksilla luon omaa elämääni tälläkin hetkellä. Tiedän että huonoimpina päivinä en saa tästä hyvästä olosta kiinni, mutta etten anna kaikkien päivien olla harmaita tai mustia. Kyse on tappelusta sitä vastaan.
Meillä oli aamulla pienessä ryhmässä keskustelua henkilöstökyselyn tuloksista. Se oli kevyempi tilaisuus itselleni, kun oletin. Pystyn yleisellä tasolla käsittelemään ja puhumaan asioista ja esimieheni hyväksi täytyy sanoa hänellä olevan ihan hyviä ideoita paremmasta työyhteisöstä. Soisi vaan noiden ajatusten toteutuvan. Ettei oltaisi niin tarkkoja hiekkalaatikoidemme kanssa ja työnkuva olisi laajempi. Olisi henkilö, jolla olisi vastuu, mutta töiden organisointi olisi vapaampaa. Eikä aina sitä ylhäältä saneltua toimintatapaa.
Ja tässä tullaan tuohon aikaisemmin siteeraamaan sitaattiin: tasa-arvoisuudesta. Minun haaveissa on, että päästäisiin eroon näistä tasoista, hierarkoista. Voisimme olla kaikki yhtä arvokkaita ja kunnioitattaisiin toistemme mielipiteitä ja ideoita. Ei se ehkä tässä nykyisessä työssä tule toteutumaan 20 vuoteen, mutta jos minä voin joskus päättää työyhteisöstä, niin siitä tulee erilainen. Totta kai ei sekään ongelmaton, mutta ongelmat ovat erilaisia.
Mietin aamulla vastuuta omista ajtuksistani. Itse vahvistan vitutuksen ja pettymyksen tunnetta ajattelemalla niitä asioita. Ei aina voikaan estää pettymyksen tulemista, mutta olenko minä kovin edes tietoisesti yrittänyt hallita mieltäni. Jos aloittaisin edes näistä valoisammista päivistä, olisin ystävällisempi ja pystyisin estämään ahdistuksen tunteen päivänvaloon saattamisen. Jos välillä epäonnistun, ei se ole merkki siitä, että koko tämä hankkeeni on epäonnistunut. Jotain on vain tehtävä!
Päivän iloinen asia, tai asiat: illalla itämainen tanssikokeilu, viikonloppu alkaa ja kirpeä aurinkoinen pakkaskeli.
perusvire positiivinen, että tänään ahdituksen on vaikeampi tulla seurailemaan minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti