Vaikea aamu, vaikea lähteä töihin.Vituttaa.
Tuntuu, että tämä projekti on tuhoon tuomittu. Ei tätä kestä vuotta (vajaa vuosi -huom!).
Nyt täytysi ammentaa niitä oppeja, mitä tässä on paasannut ja lukenut. Tässä mielen tilassa on vaikea keksiä mitään hyvää. Työajan jälkeinen aika tuntuu olevan vasta ikuisuuden päässä. Omistuista, että vuoden pituus vaihtelee mielialan mukaan. Tällaisina hetkinä vuosi tuntuu kestävän äärettömän pitkältä... noin 365 päivää aikaa kärsiä. Tai sitten parhaimpina hetkinä 365 päivää aikaa tapahtua mitä vaan ja jumppauttaa omaa mieltä sekä kehittää itseä.
Eilen palautui mieleen, mikä oli se alkuperäinen ahdistuksen syy. Se on tämä toimenkuva. Kaikki muu mitä olen märehtinyt viime aikoina, on vaan pilantuneen kakun huonon makuista kuorrutetta. On tässä työssä onneksi hyvin pieniä määriä asioita mistä vielä pidänkin. Harmi vain, että niiden osuus on vähemmän kuin 10 prosenttia kokonaisuudesta. Nyt onneksi on itseä helppo psyykta tekemään tuota mielenkiintoista työnkuvaa. Mutta miten sitten jatkossa, kun tuo mielekäs työnkuva on loppunut. Miten minä selviän? Pitäisi kyllä kieltää murehtimasta tulevaa ja jatkoselviytymisen miettimistä. Kunhan selviän tämän päivän, se riittää. Teen lyhyemmän päivän ja teen vain mukavia asioita. Yritän välttää niitä ihmisiä ja asioita, jotka saavat V-käyrän nousemaan. Sen verran tunnen mieltäni, että siellä on "RÄJÄHDYSVAARA" tällä hetkellä. Pienikin vastoinkäyminen ja mielestä tulee iso ja ruma haiseva mörkö, jonka piiloon saattaminen voi kestää.
Aikoinaan, kun kärsin hartia- ja niskakivuista, paras fysioterapeutti antoi harjotteita, joissa ei fyysisesti tapahtunut juurikaan mitään, vaan keskityttiin havannoimaan hartioiden jännittämistä. Tämä auttoi. Luovuin nopeaan harjotteista ja keskityin hartioiden jännityksen tarkkailuun niissä tilanteissa, missä sitä tein.Nykyään jännitystilanteissa parhaimmillani, pystyn rentouttamaan hartiat, kun lähetän mielestä hartiolle käskyä "rentoudu rentoudu". Tätä samaa tarkkailua se taitaa olla ihan omien ajatusten kanssa. Kun tulee tämä räjähdysvaara-olotila, niin yritän nyt hokea itselleni ja ajatuksilleni "rentoudu, rentoudu!. Ei ole syytä räjähtää viikonlopun alla.
Mitä ja ketä tämä räjähdysherkkä olotila palvelee? Jos mielestäni tulee mörkö, onko meillä kellään mukavaa? Enitenhän minä itse kärsin, joten jos haluan kärsiä, niin siitä vaan! Pyöritään siinä kärsimyksessä ja ahdistuksessa ja vedetään musta pussi pään yli, ettei varmasti pysty ajattelemaan tulevaa viikonloppua ja sitä että voin kirjoitella kaikessa rauhassa esseetä. Käydä koirien kanssa hiihtämässä ja tänään on taas itämainen tanssi. Niin ja voin hetkeksi uppoutua ihan muuhun maailmaan VoF:ia seuraamalla.
Mitä minä haluan nähdä ja mihin haluan kiinnittää huomioni? Minä teen itse sitä valintaa, eikä kukan muu.
Tuntuu, että tämä projekti on tuhoon tuomittu. Ei tätä kestä vuotta (vajaa vuosi -huom!).
Nyt täytysi ammentaa niitä oppeja, mitä tässä on paasannut ja lukenut. Tässä mielen tilassa on vaikea keksiä mitään hyvää. Työajan jälkeinen aika tuntuu olevan vasta ikuisuuden päässä. Omistuista, että vuoden pituus vaihtelee mielialan mukaan. Tällaisina hetkinä vuosi tuntuu kestävän äärettömän pitkältä... noin 365 päivää aikaa kärsiä. Tai sitten parhaimpina hetkinä 365 päivää aikaa tapahtua mitä vaan ja jumppauttaa omaa mieltä sekä kehittää itseä.
Eilen palautui mieleen, mikä oli se alkuperäinen ahdistuksen syy. Se on tämä toimenkuva. Kaikki muu mitä olen märehtinyt viime aikoina, on vaan pilantuneen kakun huonon makuista kuorrutetta. On tässä työssä onneksi hyvin pieniä määriä asioita mistä vielä pidänkin. Harmi vain, että niiden osuus on vähemmän kuin 10 prosenttia kokonaisuudesta. Nyt onneksi on itseä helppo psyykta tekemään tuota mielenkiintoista työnkuvaa. Mutta miten sitten jatkossa, kun tuo mielekäs työnkuva on loppunut. Miten minä selviän? Pitäisi kyllä kieltää murehtimasta tulevaa ja jatkoselviytymisen miettimistä. Kunhan selviän tämän päivän, se riittää. Teen lyhyemmän päivän ja teen vain mukavia asioita. Yritän välttää niitä ihmisiä ja asioita, jotka saavat V-käyrän nousemaan. Sen verran tunnen mieltäni, että siellä on "RÄJÄHDYSVAARA" tällä hetkellä. Pienikin vastoinkäyminen ja mielestä tulee iso ja ruma haiseva mörkö, jonka piiloon saattaminen voi kestää.
Aikoinaan, kun kärsin hartia- ja niskakivuista, paras fysioterapeutti antoi harjotteita, joissa ei fyysisesti tapahtunut juurikaan mitään, vaan keskityttiin havannoimaan hartioiden jännittämistä. Tämä auttoi. Luovuin nopeaan harjotteista ja keskityin hartioiden jännityksen tarkkailuun niissä tilanteissa, missä sitä tein.Nykyään jännitystilanteissa parhaimmillani, pystyn rentouttamaan hartiat, kun lähetän mielestä hartiolle käskyä "rentoudu rentoudu". Tätä samaa tarkkailua se taitaa olla ihan omien ajatusten kanssa. Kun tulee tämä räjähdysvaara-olotila, niin yritän nyt hokea itselleni ja ajatuksilleni "rentoudu, rentoudu!. Ei ole syytä räjähtää viikonlopun alla.
Mitä ja ketä tämä räjähdysherkkä olotila palvelee? Jos mielestäni tulee mörkö, onko meillä kellään mukavaa? Enitenhän minä itse kärsin, joten jos haluan kärsiä, niin siitä vaan! Pyöritään siinä kärsimyksessä ja ahdistuksessa ja vedetään musta pussi pään yli, ettei varmasti pysty ajattelemaan tulevaa viikonloppua ja sitä että voin kirjoitella kaikessa rauhassa esseetä. Käydä koirien kanssa hiihtämässä ja tänään on taas itämainen tanssi. Niin ja voin hetkeksi uppoutua ihan muuhun maailmaan VoF:ia seuraamalla.
Mitä minä haluan nähdä ja mihin haluan kiinnittää huomioni? Minä teen itse sitä valintaa, eikä kukan muu.
Toivottavasti räjähdykseltä vältyttiin ja pääsit aloittamaan viikonlopun keveämmissä tunteissa. Minulla näyttää auttavan juurikin tuo katseen kääntäminen muualle huonoina päivinä. Voin ihan itse valita sen, haluanko välttämättä tuijottaa ankeaa betonimaisemaa vai ihailla sen kaiken harmauden keskellä sitkeästi kasvavaa ja ihanan vihreää rikkaruohoa. Lempeää viikonloppua!
VastaaPoistaKyllä tuo oma jorina auttoi. Ehkä ymmärrys siitä, että itselleen tekee hallaa. Hyvä tietää, kun noita päiviä tulee, niin tehdä se mahdollisimman lempeäksi. Äksyilin vain kirjastotätille, että melko vähin vaurioin selvittiin. Mutta noina päivänä ei kannata jos ei pakko ole, niin asioita paljon hoidella. Tuosta katseen kääntämisestä puhui myös Dunderfelt kirjassaan :)
VastaaPoista