22. päivä

Olen tainnut joskus olla yltiöoptimistinen. jossain vaiheessa tilanne on kääntynyt pessimismin puolelle ja nyt taidan olla realisti varustettuna molemmilla näillä piirteillä. Dunderfeltin kirjasta "Ilon psykologia" tässä taas muutamia lainauksia:

"Kun olet pohjalla, niin sinulla on vain yksi tie eteenpäin, ja se on ylöspäin! Positiivarit

"Kun olet pohjalla, tiedä, että tämä on vain välipohja." Puolangan pessimistit

Näistä asenteista voi itse valita mieleisen. Jatkan vielä Dunderfeltin kirjan siteraamista negatiivisuudesta:

"Negatiivisuuden taustalla on siis yleensä se, että ihminen kokee, ettei hänen tarpeensa toteudu. Lisää negatiivisuutta tulee, kun hän ajattelee, ettei ne tulekaan toteutumaan. Syy on hänen omassa huonoudessa tai sitten ulkoiset tekijät ovat häntä vastaan. Näin huomaamattaan hän on tukkinut kaikki onnistumisen väylät.Muut ihmiset, ulkomaailma, hänen oma psyyksensä ja olemattomat taitonsa ovat häntä vastaan.

Negatiivinen ihminen ei huomaa, että kaikki negatiiviset tunteet ovat herätetunteita. Eli ne ilmoittavat, ettet juuri nyt ole oikeassa suhteessa kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, mitä psyykesi tietää olevan tarjolla. Negatiivinen tunne tai elämäanasenne viestittää siis siitä, että henkilö on jatkuvasti vastateloin kaiken ulkoisen ja sisäisen hyvän kanssa, joka olisi tarjolla.

Negatiivisuuden "parantamismahdollisuudet" :

• Huomaan, mitä hyvää elämässäni on jo nyt olemassa. Eli miten paljon olen jo saanut elämässäni ja miten hyvin tarpeni ja tavoitteeni oikeastaan ovat jo toteutuneet  

• Muutan näkökulmaansa niihin asioihin, jotka vaivaavat minua. Vaikka paljon on vielä saamatta, niin paljon on koko ajan tulossa. Eli alan nähdä arkiset vaikeat asiat haasteina ja mahdollisuuksina, ei vihollisina ja esteinä.

• Luon aktiivisesti itsestäni käsin sitä, mitä haluan. En odota, että tavoitteeni toteutuvat itsestään, vaan suunnittelen, toimin ja totetutan. Otan oman elämän omiin käsiin ja etenen askel askeleelta kohti unelmieni toteutumista"

Osa näistä parantamismahdollisuuksista tuntuu hieman jopa jeesustelevilta ja tiedän, että kun on ajatuslukossa, niin ei siinä paljon auta menneen hyvän muistelu. Itselläni tuo tekeminen on se, mikä on auttanut negatiivisuuden kierteestä irrottautumisesta. Siinä vaiheessa, kun huomasin, että työssä onnistumiset eivät sinällään palkinneet mitään, niin oli aika etsiä muita väyliä. (Huomautuksena: Näin jälkikäteen mietittynä onhan sitä ollut hölmö! Pitkiä päiviä, aina tavotteiden ylittymisiä, lisäksi vielä ylimääräisiä hommia oman viihtyvyyden takia. Tämä kaikki työyhteisön huonoimmalla palkalla ja ei mitään mahdollisuutta kehitttää tai laajentaa omaa työnkuvaa.)

Uusina väylinä lähdin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Onnistumiset uusissa harrasteissa toivat rohkeutta. Hieman epämiellyttävistä tilanteista selviäminen, antoi rohkeutta ja uskoa omiin kykyihin ja selviytymismahdollisuuksiin. Onnistumiset vaikuttivat myös positiivisesti omiin asenteisiin ja samoin omaan itsetuntoon. En ehkä olekaan ihan niin surkea reppana, kun sitä oli aiemmin ajatellut. Merkittävää tässä uudessa tekemisessä oli sen vaikutus ajatuksen tasolla. Aloin murtamaan itseäni ulos itselleni määritellystä pussista, jossa elän. En olekaan vain tämä, tämä ja tämä. Vaan minussa on myös tämä ja tämä ominaisuus. Dunderfeltin tuo viimeinen parannusmahdollisuus elämän ottamisessa omiin käsiin, auttoi minua. Ja aloin nähdä pussissa reikiä, että mitä asioita haluan kokeilla ja totetuttaa.


Myöhempi lisäys:

"Motivaatio-ongelmat syntyvät siitä, jos ei ole selkeitä tavotteita. Motivaation voi löytää opettelemalla nauttimaan tuskasta. Silloin matka sinällään on palkinto, ei pelkkä päämäärä. Syyllisyys on huono motivaattori." (Lainaus sanomalehdestä)

Lehden henkilö puhuu saliharjoittelusta, mutta käyköhän tämä muuhunkin elämän osa-alueeseen?