20. päivä

Lähes viikon verran on ollut parempi olotila. En miettinyt työkuvioita edes viikonloppuna. Tiedän kyllä, että tämä ei kestä ikuisuuksia. Syksyllä, kun päätin alkaa opiskelemaan, tätä huuma jatkui 2 viikkoa. Sen jälkeen samat ahdistavat ajatukset alkoivat pyörimään mielessä. Mutta katsotaan kuinka kauon nyt vältän ahdituksen tunnetta.

Olen jatkanut Dunderfeltin Ilon psykologian lukemista. Siinä annetut neuvot ovat kuulostaneet järkeviltä. Muutamia lainauksia ko. kirjasta:

"Ajatteleminen on todella luovaa puuhaa, sillä sitä, mitä ajattelet, se vahvistuu ja laajenee mielessäsi. Jos koko ajan ajattelet vaikeuksiasi, se on kuin käsky aivoillesi etsiä vielä enemmän ongelmia nykyisestä ymäristöstäsi ja menneisyydestäsi. Voit kuitenkin suunnata saman luovan ajattelevan toimintasi kohti tulevaisuutta."

 "Pahan tapahtuman tai epäonnistumisen kohdalla pysähdytään ja todetaan, mitä on tapahtunut. olemme siis rehellisiä sen pahan olon suhteen, mikä nyt on olemassa. Sen jälkeen olemme kuitenkin vapaita suuntaamaan ajattelumme niihin mahdollisuuksiin, jotka ovat myös tässä hetkessä läsnä. Nyt suuntaamme huomiomme luovasti tulevaisuuteen emmekä jää pyörimään ja märehtimään (ja siten vahvistamaan) menneisyyden tapahtumia."

Psykologian perustajahahmoista William james puhui jo 1800-luvun lopulla huomion siirtämisen taitoa ihmisen vapauden perustana. Dunderfelt kirjoittaa lisäksi:

"Ihmisten ajttelulla on kuitenkin tapana jäädä "ajatuslukkoon", joka sitten synnyttää tunnekoukkuja. Jäädään pyörimään aivan liian pitkään vanhoihin tapahtumiin. halutaan oppia tapahtuneesta. Kyllä, kokemuksista oppiminen on tärkeätä. Kuitenkin on tärkeätä, ettei jäädä liian pitkään vatvomaan ajattelullaan menneisyyttä. Irti päästämisen taito on siten todella olennaista."

"Toinen taito on kyky suunnata huomionsa vapaasti siihen, mikä voisi auttaa ja luoda itselle ja muille hyvän tulevaisuuden. Se on taito siirtyä joustavasti asiasta toiseen, kunnes tuntuu siltä, että on löytänyt hyvän ratkaisumallin tai -suunnitelman."

 "Kolmas taito on ohjata omia ajatuksiaan määrätietoisesti kohti tulevaisuutta, vaikka nykyhetki on miten kauhea tahansa. Eli radikaalisti vähentää sellaista sisäistä puhetta (höpötystä), joka vie energiaa muttei johda ratkaisuihin."

Kirjassa annetaan ohjeita mielen jumppaamiselle, jota kannattaisi harjoittaa jo näinä hyvinä hetkinä. Hauska oli huomata, etten ole vain itse keksinyt tuota ajatusten siirtämistä tulevaan, vaan että se on psykologiassakin käytetty malli. Tämä tietenkin edellyyttää, että on jotain tulevaisuutta koskevia haaveita ja tavotteita. Nyt minulla sentään on haaveita, mutta vielä joku aika sitten minulla ei ollut mitään haaveita tai unelmia. Tilanne oli vielä runsaasti masentavampi ja ahdistavampi.

Olen miettinyt, miksi tilanne oli tuolloin niinkuin oli. Miksei minulla ollut haaveita tai tavotteita. Taustalla on varmasti useampi asia, ja suurimmat esteet ovat olleet omasta mielestä lähtöisin. Olin profiloinut itseni joksikin, tiettyyn laatikkoon kuuluvaksi. "Tässä minä nyt olen ja muuta en voi." En muista, mikä laukaisi sen tilanteen, alkaakseni ajatella, etten ole liian vanha täydelliselle ammatinvaihdolle. Miksen alkaisi toteuttaa jotain unelmaa samallalailla kuin silloin 20-vuotiaana. Miksi minun pitäisi mieltää ikuisesti itseni tällaiseksi ja tämän ammattitaidon omaavaksi. Jos olen aiemminkin ollut hyvä monissa asioissa, niin miksi minun nyt pitäisi tyytyä vain tähän nykyiseen osaamiseeni. Sain takaisin sitä nuoruuden intoa, (jota ensin kyllä kadehdin itsessäni ja ajattelin, ettei sellainen ole enää mahdollista.) Miksei olisi? Kuka määrittelee miten tämän ikäisen tulee käyttäytyä?

Ehkä alitajunnassa pidin tuota tilaa myös jotenkin ideaalisena ja hetkessä elävänä. Vapaana, kun ei ole menneisyyttä tai tulevaa. Huomasin vaan, että vaikka ei ollut tulevaa, niin lähimennesyyden tapahtumille jäi tuplasti enemmän aikaa märehtiä. Näin jälkikäteen sanottuna helvettiin kokoaikainen läsnäoleminen ja siihen pyrkiminen. Mieleni toimii kuin ihmisellä eikä valaistuneella sielulla, joten miksi pyrkisin edes käyttäytymään paremmin kuin mihin resurssit riittää. Tuon takana oli varmaan haave siitä, että pystyisi olemaan täysin tyhjä mieli. Antaa asioiden tulla ja mennä, mikään ei hetkauta. Ihanaa itsensä kusettamista.

Tiedän, etten tulevassa saa kaikkea mitä haluan ja tulevaan voi tulla muutoksia, mutta koen olevani realisti nyt. En enää usko, että täydellistä elämää ilman vaikeuksia tai turhaumaa on edes olemassa. Tuo on se asia, mitä mielestäni henkisyydessä paljon myydään, päästään eroon kaikista vaikeuksista ja pystyy suhtautuman elämään rauhallisemmin. Elämä on vuoristorata, siinä kanssaelämään on vain opeteltava, sietämään epäonnistumisia ja iloitsemaan onnistumisista.