Ihmiset osaavat olla ajatuksia herättäviä ja kiitän heitä siitä. Mielenkiintoista oli kuunnella reaktiota siitä, kun puhuin työstäni. Eräs kommentoi siihen, että suhtaudun asian tunteella, että omasta asenteestahan työhön suhtautuminen on kiinni.
Väitän, että olemme tämän ko. henkilön kanssa aivan yhtä onnellisia ja onnettomia. Ei minusta tunteella reakointi ole paha asia, se on vain minun tapani toimia. Voin sanoa mitä tunnen ja olen onnellinen voidessani elää tässä ajassa ja tässä kulttuurissa. Jossain toisessa kulttuurissa tapani ilmaista itseäni olisi katkaissut jo minulta kaulan. Kolmannessa kulttuurissa voimakas tunnereaktio voi olla aivan normaali tapa keskustelussa. Neljännessä kulttuurissa voimakkaat tunnereaktiot osoittavat ihmisen heikkoutta ja hän menettää kasvonsa. Mihin me kuulumme? Mihin minä kuulun?
Elämässä on hetkiä, että on epämiellyttäviä asioita ja niiden kanssa vaan elää ja nauttii kuitenkin elämästä. Voi puhua negatiivisesti ja edelleen nauttia elämästä. Voin olla asenneongelmainen ja olla edelleen iloinen. "Mielekkäästi irti ahdituksesta" kirja on herättänyt ajatuksia tuolle JA sanalle. Elämän ei tarvitse olla MUTTA. Yksinkertaistettuna "Olisin onnellinen, mutta...". Mielestäni elämä voi esiintyä monena tunteena ja ilmiönä samaan aikaan.
Minun silmissä tämä henkilö, joka kommentoi tunnereaktiotani ja asennettani oli lähinnä "jeesustelija", paljon epävarmuutta ja hyvää tahtoa. Ymmärrän kyllä, ettemme ole samanlaisia ja tämä on se elämisen rikkaus. Olemme samalla elämän viivalla, ei ole oikeita tapoja ja ratkaisuja miten toimia. On vain jokaisen henkilökohtainen valinta. Olen ollut "jeesustelija" ja se ei sopinut minulle tässä ajassa. Hyvä jälleen kenellä se toimii ja missä tilanteessa. Olen kiitollinen miljoonasta eri totuudesta ja että voimme olla oman elämän totuuden luojia ja vaihtajia. Totuuden muuttaminen ei ole kuin politiikolla takin kääntö, vaan se on elämän oikeus.
Aiemmin mainitsemani kirja käsitteli juuri noita "oikeita ratkaisuja" joita murehdimme ja märehdimme. Samaa mitä minäkin olen pyörittänyt, jatkanko työtä vai en? Mistä löydän toisen työn? jne jne... Se on ollut yksi ahdistuksen syy, jolla työnsin itseäni ahtaalle. Ratkaisu minkä olen tehnyt nyt, on vain ratkaisu. Se ei ole väärä eikä se ole oikea. Olennaista on se, että miten ratkaisujemme kanssa elämme. Voimmeko sanoa valitsemamme ratkaisun heikot ja hyvät puolet ja olla kuitenkin tyytyväinen siihen. Tärkeintä mielestäni on olla rehellinen itselle, ei sille henkilölle mikä haluaisi olla tai mitä on joskus ollut. Kaikki ratkaisumme ja valintamme ovat lopulta väliaikaisia ja parhaita siinä hetkessä.
Väitän, että olemme tämän ko. henkilön kanssa aivan yhtä onnellisia ja onnettomia. Ei minusta tunteella reakointi ole paha asia, se on vain minun tapani toimia. Voin sanoa mitä tunnen ja olen onnellinen voidessani elää tässä ajassa ja tässä kulttuurissa. Jossain toisessa kulttuurissa tapani ilmaista itseäni olisi katkaissut jo minulta kaulan. Kolmannessa kulttuurissa voimakas tunnereaktio voi olla aivan normaali tapa keskustelussa. Neljännessä kulttuurissa voimakkaat tunnereaktiot osoittavat ihmisen heikkoutta ja hän menettää kasvonsa. Mihin me kuulumme? Mihin minä kuulun?
Elämässä on hetkiä, että on epämiellyttäviä asioita ja niiden kanssa vaan elää ja nauttii kuitenkin elämästä. Voi puhua negatiivisesti ja edelleen nauttia elämästä. Voin olla asenneongelmainen ja olla edelleen iloinen. "Mielekkäästi irti ahdituksesta" kirja on herättänyt ajatuksia tuolle JA sanalle. Elämän ei tarvitse olla MUTTA. Yksinkertaistettuna "Olisin onnellinen, mutta...". Mielestäni elämä voi esiintyä monena tunteena ja ilmiönä samaan aikaan.
Minun silmissä tämä henkilö, joka kommentoi tunnereaktiotani ja asennettani oli lähinnä "jeesustelija", paljon epävarmuutta ja hyvää tahtoa. Ymmärrän kyllä, ettemme ole samanlaisia ja tämä on se elämisen rikkaus. Olemme samalla elämän viivalla, ei ole oikeita tapoja ja ratkaisuja miten toimia. On vain jokaisen henkilökohtainen valinta. Olen ollut "jeesustelija" ja se ei sopinut minulle tässä ajassa. Hyvä jälleen kenellä se toimii ja missä tilanteessa. Olen kiitollinen miljoonasta eri totuudesta ja että voimme olla oman elämän totuuden luojia ja vaihtajia. Totuuden muuttaminen ei ole kuin politiikolla takin kääntö, vaan se on elämän oikeus.
Aiemmin mainitsemani kirja käsitteli juuri noita "oikeita ratkaisuja" joita murehdimme ja märehdimme. Samaa mitä minäkin olen pyörittänyt, jatkanko työtä vai en? Mistä löydän toisen työn? jne jne... Se on ollut yksi ahdistuksen syy, jolla työnsin itseäni ahtaalle. Ratkaisu minkä olen tehnyt nyt, on vain ratkaisu. Se ei ole väärä eikä se ole oikea. Olennaista on se, että miten ratkaisujemme kanssa elämme. Voimmeko sanoa valitsemamme ratkaisun heikot ja hyvät puolet ja olla kuitenkin tyytyväinen siihen. Tärkeintä mielestäni on olla rehellinen itselle, ei sille henkilölle mikä haluaisi olla tai mitä on joskus ollut. Kaikki ratkaisumme ja valintamme ovat lopulta väliaikaisia ja parhaita siinä hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti