Sen verran tuohon eiliseen lisäyksenä, että tarkoitukseni ei ole meditoijia tai muita "toisin uskovia" leimata. Puhun vain omasta kokemastani. Mitä elämästä tuolloin meditoidessani ajattelin, oli silloin totta minulle. Huomenna voin ajatella eri tavalla kuin nyt, ja tuolloin tapani ajatella nyt, ei ole enää totta. Totuus on sitä mitä kulloinkin koemme itsellemme tärkeäksi ja mitä haluamme ylläpitää. Kuten edesmennyt Juice Leskinen kommentoi jossain: "Ateistikin on uskovainen. Hän uskoo, ettei usko mihinkään."
Olen miettinyt ja itsekin paljon syyllistynyt "totuuden toitottamiseen". Ja tämäkinhän on yksi tapa tehdä sitä. Mistä lähtee ajatuksemme, että on olemassa vain yksi totuus, yksi oikea tapa toimia. Jos, et usko niin kuin minä, olet väärässä. Jos et toimi niinkuin minä toimisin tilanteessasi, olet väärässä. Tiedän nyt mustavalkoistavani asioita ja kärjistävän, mutta loppukäessä neuvomistarpeessa ja opastamisessa on kyse siitä, ettei arvosteta ja hyväksy toisen ihmisen valintoja. Onko se minulta pois, jos joku tekee mielestäni tyhmästi elämänsä ratkaisuissa tai joku toinen uskoo 1000 eri hindulaiseen jumalaan? Siinä vaiheessa tilanne muuttuu, kun tuo 1000 hindulaiseen jumalaan uskova alkaa hakkamaan minua tai jonkun ratkaisut elämässään koskettavat myös minun henkilökohtaista elämää. Mutta siihen asti, miksi yrittää ottaa vastuuta muiden ihmisten teoista ja saattaa heitä oikeaan?
Onko tämä ihmisluonteessa vain kulttuurisidonnaista? Olen varttunut yhden jumalan kulttuurissa, jossa on yksi vallitseva totuus. Vai onko se yksinkertaisesti, jos meillä on tietyt arvot elämästä, niin se sokeuttaa meidät muiden arvojen ymmärtämiselle? Ehkei kyse olekaan uskosta vaan enemmänkin omista arvoistamme, joihin uskomme ja luotamme. Toisin arvoin toimiva on uhka omalle sisäiselle järjestykselle, miten haluamme maailmassa olla ja maailmaamme hallita. On aina helpompaa kuin ihmiset toimisivat sillä samalla logikalla millä itse toimimme. Tuolloin tiedämme mitä odottaa muilta ihmisiltä ja meidän ei tarvitse varautua yllättäviin tapoihin tai reaktioihin. Valitettavasti asiat eivät mene niin. Topimintatapoja on yhtä monta kuin ihmistä. Joissain ihmisissä ehkä kohtaa tiettyjä samoja piirteitä ja elämänkokemuksia, mutta se ei tarkoita meidän olevan muuten samanlaisia, ja yhdenmukaisesti toimivia.
Neuvoessani olen kokenut kyllä suurta asian osaamista ja hallintaa sekä ymmärtäväni toista täydellisesti. Näin jälkikäteen näkee, että se totuus tuolloin oli yhtä murenevaa kuin elämä itse. Menneessä vahvasti "osaamani totuudenala" ei ole totta enää.
Voisin miettiä, kun seuraavan kerran koen neuvomistarvetta, että onko se suusta päästämäni asia voimassa vielä ylihuomenna. Mikä minun arvoistani ja totuudesta tekee oikeamman tai paremman kuin sen jonka elämää haluaisin ohjata.
Olen miettinyt ja itsekin paljon syyllistynyt "totuuden toitottamiseen". Ja tämäkinhän on yksi tapa tehdä sitä. Mistä lähtee ajatuksemme, että on olemassa vain yksi totuus, yksi oikea tapa toimia. Jos, et usko niin kuin minä, olet väärässä. Jos et toimi niinkuin minä toimisin tilanteessasi, olet väärässä. Tiedän nyt mustavalkoistavani asioita ja kärjistävän, mutta loppukäessä neuvomistarpeessa ja opastamisessa on kyse siitä, ettei arvosteta ja hyväksy toisen ihmisen valintoja. Onko se minulta pois, jos joku tekee mielestäni tyhmästi elämänsä ratkaisuissa tai joku toinen uskoo 1000 eri hindulaiseen jumalaan? Siinä vaiheessa tilanne muuttuu, kun tuo 1000 hindulaiseen jumalaan uskova alkaa hakkamaan minua tai jonkun ratkaisut elämässään koskettavat myös minun henkilökohtaista elämää. Mutta siihen asti, miksi yrittää ottaa vastuuta muiden ihmisten teoista ja saattaa heitä oikeaan?
Onko tämä ihmisluonteessa vain kulttuurisidonnaista? Olen varttunut yhden jumalan kulttuurissa, jossa on yksi vallitseva totuus. Vai onko se yksinkertaisesti, jos meillä on tietyt arvot elämästä, niin se sokeuttaa meidät muiden arvojen ymmärtämiselle? Ehkei kyse olekaan uskosta vaan enemmänkin omista arvoistamme, joihin uskomme ja luotamme. Toisin arvoin toimiva on uhka omalle sisäiselle järjestykselle, miten haluamme maailmassa olla ja maailmaamme hallita. On aina helpompaa kuin ihmiset toimisivat sillä samalla logikalla millä itse toimimme. Tuolloin tiedämme mitä odottaa muilta ihmisiltä ja meidän ei tarvitse varautua yllättäviin tapoihin tai reaktioihin. Valitettavasti asiat eivät mene niin. Topimintatapoja on yhtä monta kuin ihmistä. Joissain ihmisissä ehkä kohtaa tiettyjä samoja piirteitä ja elämänkokemuksia, mutta se ei tarkoita meidän olevan muuten samanlaisia, ja yhdenmukaisesti toimivia.
Neuvoessani olen kokenut kyllä suurta asian osaamista ja hallintaa sekä ymmärtäväni toista täydellisesti. Näin jälkikäteen näkee, että se totuus tuolloin oli yhtä murenevaa kuin elämä itse. Menneessä vahvasti "osaamani totuudenala" ei ole totta enää.
Voisin miettiä, kun seuraavan kerran koen neuvomistarvetta, että onko se suusta päästämäni asia voimassa vielä ylihuomenna. Mikä minun arvoistani ja totuudesta tekee oikeamman tai paremman kuin sen jonka elämää haluaisin ohjata.
Eilen miehen kanssa pohdittiin yleisesti tätä nykyistä koulujen uskontokasvatusta ja sitä, miksi jotkut kokevat niin tärkeksi säilyttää, että ev.lutin opetuksen ennallaan. Yksi vaihtoehto oli juurikin tämä yhden totuuden -kulttuurissa kasvaminen, joka sulkee kaiken muun pois. Se mikä kenellekin on totta milloinkin, on totta totisesti. Ehkä se kuuluu osana ihmisyyteen: jaottelemme ja kategorisoimme mielellämme asoita ymmärrettävään muotoon, jolloin teemme selvän eron toisiin, vieraisiin, epäilyttäviin ja vääriin. Jotkut pinttyvät enemmän näkemyksiinsä, jotkut vähemmän. Se, mitä pidämme oikeana ja totuutena ohjaa vahvasti elämäämme kaikilla tasoilla, ehkä vielä enemmän, jos totuus on kollektiivisesti hyväksytty näkemys asioiden tolasta. Ehkä.
VastaaPoistaOlet varmasti oikeassa pohdinnoissasi. Tämä jaotteleminen tuo turvaallisuutta ja maailma on helpompi paikka elää, kun se on enemmän "järjestyneempi" ainakin omissa mielissämme.
VastaaPoistaMietin vielä tekstiäni, että jos nyt ei osaa arvostaa toisten näkemystä, niin pyrittäisiin edes kunnioittamaan jokaisen omaa totuutta. Siinähän sitä haastetta.