45. päivä

Se on vain hyväksyttävä, että elämä koostuu ylä- ja alamäestä. Elämä on vuoristorata, jossa kuolema on määränpää. Eilen nautin vastavuoroisesti hyvästä elämän vireestä. Koin olevani onnellinen, fiksu, kaunis ja fyyisesti kykenevä mihin vain. 

Viime yönä heräsin kahdelta. Ei nukuttanut. Kummasti yön pimeydestä hiipii ne ahdistavat ajatukset. Miten voikin viikkoon mahtua niin paljon eri tunnetiloja? Joku päivä on iloinen, itsevarma ja hyvä olo. Seuraava aamu tuo mukanaan synkät ajatusmöröt seuralaisiksi. Mutta sehän on vain elämää. Joku muukin oli tähän asiaan havahtunut:

http://elaparemmin.fi/blogi/4-syyta-miksi-et-tarvitse-elamaasi-lisaa-tasapainoa/

Mielestäni tuollainen tasapainoinen elämä on vain myytti. Ajatellaan kaikkien muiden siihen pystyvän, paitsi itse ei siihen kykene. Vaikka olisi kuinka järki-ihminen, niin samanlaiset elämän heilahtelut ne on hänelläkin. Elämän normaalista tasapainottomuudesta voidaan alkaa epäillä itsellä olevan mielenterveyongelmia. (Tarkoitukseni ei ole väheksyä tässä mielenterveysongelmia, mutta joskus tuntuu että luonnollisesta tehdään luonnotonta.) Eri ihmisillä ja elämäntilanteilla on vain eri aikasyklinsä. Missä vaiheessa on kehitetty tämä ajatus, että elämä voi olla koko aikaista onnea ja hyvää oloa? Sitähän ihmiset ovat aina tavoitelleet, mutta onko siinä kukaan onnistunut. Ei Jeesuskaan tainnut suuremmin nauttia ristillä roikkumisesta? Tietenkin on niitä hymyileviä buddhalaisia munkkeja oransseissa hursteissaan, jotka näyttävät olevan yhtä lempeyttä ja kaikki hyväkyvää hymyä. Mitä sen jälkeen tapahtuu, kun he ovat yksin? Vieläkö he nauravat ja vain rakastavat elämää? Ei voi tietää.

"Mielekkäästi irti ahdistuksesta"-kirjassa kerrotaan, että suuria muutoksia tehdessä ihminen toivoo, että muutokset ovat pysyviä ja menneisyyden kamppailut ovat takanapäin. Elämän muuttumisessa on luontaista aaltoliikettä. 

"Tutkimus (ja elämänkokemus) osoittavat selkeästi, että vaikka muutokset monilla alueilla ovat mahdollisia (ahdistus, masennus, päihteiden käyttö, syömishäiriöt), emme koskaan täysin pääse eroon vanhoista tottumuksistamme, ja voimme odottaa niiden palaavan varsinkin stressaavina ja paljon muutosta sisältävinä aikoina."

Minun tapani reagoida stressiin ja vaikeisiin elämänmuutoksiin, on siis ahdistus. Siksi minulla on ollut niin pitkä suhde sen kanssa ja sehän vain jatkuu. Hyvä ymmärtää, että tulevaisuudessakin vastaavanlaisissa tilanteissa se mielellään liittyy seuraani. Mutta nythän minä opettelen tapoja elää sen kanssa. Katson ahdistusta silmiin ja odotan kumpi meistä väistää ensin katseensa.

"On inhimillistä haluta mielummin tyyneyttä kuin ahdistusta, mielummin onnea kuin epätoivoa, mielummin myötätuntoa kuin vihaa."

Mielestäni yksi parhaimpia neuvoja haasteellisina aikoina on:

"Huolehdi hyvinvoinnistasi! Elämänmuutokset johtavat usein hyvinvoinnistamme huolehtimisen häiriintymiseen (esim. liittyen unirytmiin, terveelliseen syömiseen, säännölliseen liikuntaan jne). Vaikka tämä on väistämätöntä, olemme todennäköisesti kykenevämpiä reagoimaan haasteisiin taitavasti, jos koetamme syödä säännöllisesti, nukkua tarpeeksi ja käyttää aikaa virkistäviin toimiin. Muista, että huolehtimattomuus hyvinvoinnista lisää sameaa emotionaalista reagointia, mikä vaikeuttaa omista emotionaalisista reaktioista oppimista ja lisää todennäköisyyttä siitä, että ahdistus kasvaa ja tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vaikka vaikuttaisi siltä, että näille toimille ei ole lainkaan aikaa, pienikin sijoitus todennäköisesti säästää sinulta aikaa tiedostamattomista reaktioista ja arvoihin sopimattomista teoista toipumisessa."

Valitettavasti olen itsessäni huomannut, että tietynlainen itsekuri, joka sisältää vastuun ottamista omista ajatuksista, tarkoittaa myös huolehtimista itsestä. Välillä on mukavaa olla hunningolla. Antaa mennä ja kärsiä niin fyyisesti kuin psyykkisesti. Sitten tietyn ajan jälkeen on taas kaunista nousta fenix linnun lailla tuhkasta uljaana kimaltavin sulkien kanssa ja naama munkkihymyä loistaen.