Olen miettinyt, että kuinka onnekas olen oikeastaan tästä työstä. Naisten lehtiä lukiessa ymmärsin ihmisillä olevan yleensä ongelmana se, kun työ kuormittaa henkisesti liikaa ja ollaan sen takia väsyneitä. Minä voin jättää aivoni vapaa-ajalle ja kuormittaa niitä silloin. Psyykkisesti kuluttavassa työssä, tuskin jaksaisi illasta lukea essee kirjoja. Helpon työn hyviä puolia on, kun ei ole vastuuta, niin ei tarvitse miettiä töistä selviämistä tai niiden järjestelyjä. Tiedän tasan tarkalleen, mitä teen ja minun ei tarvitse sen enempää rasittaa itseäni. Hyvä puoli on myös työn vapaus. Voin tulla töihini kello 7, jos olen herännyt aikasten tai kello 9, jos aamu meni pitkään. Ei mitään aikataulutuksia, vaan voin itse kellottaa tekemiseni. Palkka ei ole hyvä, mutta kohtuullinen korvaus siitä kuinka helpolla voi käydä töissä.
On ollut hyvä ymmärtää kohtuuttomat vaatimukseni työn suhteen. Olen profiloinut itseäni liikaa työni mukaan. Työni on yksinkertaista, tylsää ja monotomista, mutta se ei tarkoita minun henkilönä olevan sellainen. On todennäköisesti liikaa vaadittu, että työ täyttäisi niin monet elämän tarpeet. En väitä, etteikö sellaista olisi olemassa, mutta siinä on samallalailla omat huonot puolensa. Elämässä pitäisi muistaa ylipäätään, ettei odota yhden asian elämässä täyttävän kaikki omat tarpeet. Ei ole sellaista parisuhdetta, ystävyyttä, kotia, harrastusta, perhettä, uskontoa jne, joka vastaisi kaikkia omia kaipauksia. Ripustauduttaessaan siihen "täydellisyyteen, ja kaiken täyttävään", ollaan kiinni harhassa. Harhat tahtovat jossain vaiheessa muuttua varjoiksi ja ollaan tilanteessa, kuin mitä itselleni on käynyt. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä työkokemuksestani. Tämähän on laajentanut ymmärrystäni enemmän kuin osasin odottaa. Pitkään sitä vain tarvitsi turhaan kiukutella. ja loppukäessä kaikki kiukuttelu on vain itseä vastaan.
Voisin jatkaakin näitä töitä. Työ on kyllä vääjäämättä vähenemässä ja loppumassa, mutta sanoin esimiehelleni olevani kiinnostunut, jos joskus jatkoa tulee. Se ei sulje pois sitä, että tähtään johonkin muuhun pitkällä aikavälillä, mutta voin edelleen tehdä sitä työtä mitä osaan. Ei elämän tarvitse olla niin mustavalkoista ja poissulkevaa. Voin olla äärettömän kiinnostunut psykologiasta ja samaan aikaan tehdä perustyötä. Liian helposti sitä tulee profiloitua itsensä "tiettyyn muottiin". Muotin takana vain minä olen luonut sen, eikä kukaan muu.
Ja asiasta esseekirjaani. Pelkoni temperamenttityypeistä ovat osoittaneet turhaksi. Sen luokittelun tarkoitushan on ymmärtää eri temperamentteja ja kuinka niiden kanssa toimitaan. Usein lapsista on perusolettamus, miten heidän toivotaan käyttäytyvän. Tietyt temperamenttityypit vastaavat hyvin tätä odotusta, mutta toiset taas tarvitsisivat erilaista reagointia ympäristöltään. Tuo vääränlainen ympäristön reagointi voi aiheuttaa myöhempiä itsetunto- ja itsensä hyväkymisongelmia. Ehkä sellainen tynkä esimerkki asista on, että olen ollut aktiivinen ja vilkas lapsi. Ala-asteen opettaja piti minua sokerihumalaisena heilujana. En ollut sellainen normaali kiltti ja paikallaan pysyvä tyttö. Väittäisin tuon ajan koulumaailmassa aktiivisuuden ja levottomuuden olleen melko normaaleja ja hyväksyttyjä tapoja pojille, mutta tytöllä se oli luonnotonta käytöstä tai ei ainakaan kovin hyväksyttävää. Onneni on, että tuota aktiivisuutta ei ole pyritty estämään varhaislapsuudessa kotona, jolloin jäljet voisivat näkyä vieläkin. Sain rauhassa kiipeillä puissa, tehdä hyppyrimäkiä pulkalle ja kovertaa valtavan hienoja lumiluolia.
Muutama lainaus Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta "Temperamentti -ihmisen yksilöllisyys.
On ollut hyvä ymmärtää kohtuuttomat vaatimukseni työn suhteen. Olen profiloinut itseäni liikaa työni mukaan. Työni on yksinkertaista, tylsää ja monotomista, mutta se ei tarkoita minun henkilönä olevan sellainen. On todennäköisesti liikaa vaadittu, että työ täyttäisi niin monet elämän tarpeet. En väitä, etteikö sellaista olisi olemassa, mutta siinä on samallalailla omat huonot puolensa. Elämässä pitäisi muistaa ylipäätään, ettei odota yhden asian elämässä täyttävän kaikki omat tarpeet. Ei ole sellaista parisuhdetta, ystävyyttä, kotia, harrastusta, perhettä, uskontoa jne, joka vastaisi kaikkia omia kaipauksia. Ripustauduttaessaan siihen "täydellisyyteen, ja kaiken täyttävään", ollaan kiinni harhassa. Harhat tahtovat jossain vaiheessa muuttua varjoiksi ja ollaan tilanteessa, kuin mitä itselleni on käynyt. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä työkokemuksestani. Tämähän on laajentanut ymmärrystäni enemmän kuin osasin odottaa. Pitkään sitä vain tarvitsi turhaan kiukutella. ja loppukäessä kaikki kiukuttelu on vain itseä vastaan.
Voisin jatkaakin näitä töitä. Työ on kyllä vääjäämättä vähenemässä ja loppumassa, mutta sanoin esimiehelleni olevani kiinnostunut, jos joskus jatkoa tulee. Se ei sulje pois sitä, että tähtään johonkin muuhun pitkällä aikavälillä, mutta voin edelleen tehdä sitä työtä mitä osaan. Ei elämän tarvitse olla niin mustavalkoista ja poissulkevaa. Voin olla äärettömän kiinnostunut psykologiasta ja samaan aikaan tehdä perustyötä. Liian helposti sitä tulee profiloitua itsensä "tiettyyn muottiin". Muotin takana vain minä olen luonut sen, eikä kukaan muu.
Ja asiasta esseekirjaani. Pelkoni temperamenttityypeistä ovat osoittaneet turhaksi. Sen luokittelun tarkoitushan on ymmärtää eri temperamentteja ja kuinka niiden kanssa toimitaan. Usein lapsista on perusolettamus, miten heidän toivotaan käyttäytyvän. Tietyt temperamenttityypit vastaavat hyvin tätä odotusta, mutta toiset taas tarvitsisivat erilaista reagointia ympäristöltään. Tuo vääränlainen ympäristön reagointi voi aiheuttaa myöhempiä itsetunto- ja itsensä hyväkymisongelmia. Ehkä sellainen tynkä esimerkki asista on, että olen ollut aktiivinen ja vilkas lapsi. Ala-asteen opettaja piti minua sokerihumalaisena heilujana. En ollut sellainen normaali kiltti ja paikallaan pysyvä tyttö. Väittäisin tuon ajan koulumaailmassa aktiivisuuden ja levottomuuden olleen melko normaaleja ja hyväksyttyjä tapoja pojille, mutta tytöllä se oli luonnotonta käytöstä tai ei ainakaan kovin hyväksyttävää. Onneni on, että tuota aktiivisuutta ei ole pyritty estämään varhaislapsuudessa kotona, jolloin jäljet voisivat näkyä vieläkin. Sain rauhassa kiipeillä puissa, tehdä hyppyrimäkiä pulkalle ja kovertaa valtavan hienoja lumiluolia.
Muutama lainaus Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta "Temperamentti -ihmisen yksilöllisyys.
"Kasvatushan ei tähtää yksilöllisyyden vaan samanlaisuuden kasvattamiseen siitä huolimatta, miten voimakkaasti yksilöllisyyttä kaikissa kasvatusohjelmissa korostetaankin. Lapset opetetaan toimimaan samalla tavalla ja sisäistämään samat elämisen mallit ja kaikki äärimmäinen yksilöllisyys pyritään minimoimaan. Muuten ei synny yhteisöjä, joiden pelisäännöt ovat kaikille tuttuja."
"Jos ihminen itse räiskyy ollessaan iloinen tai vihainen, hän käyttää samaa asteikkoa arvioidessaan muiden tunnetiloja näiden reaktiosta. Arkielämässä usein unohtuu, ettemme voi lukea toisen ihmisen ajatuksia, ja hänen ulkoisen käytöksensä perusteella voimme tehdä hyvin rajallisia, jos ollenkaan, johtopäätöksiä siitä, mitä hän ajattelee käyttäytyessään tietyllä tavalla. Näin päätelmiä kuitenkin tehdään, ja nämä virhepäätelmät saattavat joskus tuottaa suurtakin haittaa ihmisten välisille sosiaalisille suhteille."
Olipa kiva postaus tämäkin. Täytyy itsekin vielä perehtyä noihin temperamentteihin lisää. Mutta on loistavaa kuulla, että suhteesi työhön on noin loistavissa mittasuhteissa nykyään, olet oivaltanut mitä kaikkea se sinulle mahdollistaa ja tarjoaa - upeaa!
VastaaPoista