42. päivä

Kohta minun täytyy luovuttaa "Mielekkäästi irti ahdistuksesta" kirja pois, siitä on tullut varauksia. Siteraan nyt vielä muutamia asioita mitä on tullut esiin:

"Ongelmamurehtijoiden ja satunnaiten murehtijoiden erottavana tekijänä on, että ongelmamurehtijat ovat huolissan pienistä asioista välttyäkseen vatvomasta isompia, ahdistavampia asioita".

"Tutkimukset ovat osoittaneet, että murehtiminen ei itsessään aiheuta ahdistuneisuushäiriötä vaan kielteinen reagointi noihin tunteisiin."

"Murehtiminen on tapa yrittää ratkoa elämän ratkaisemattomia ongelmia ajattelun voimalla."

"Itsevarmuuden käsite on esimerkki siitä, kuinka totunnainen ajattelutapamme voi olla harhaanjohtavaa. Ihmiset ajattelevat usein itsevarmuutta tilana, jossa ihminen on täysin vapaa epäilyksistä, pelosta tai kielteisestä itsen arvottamisesta. On todennäköisesti täsmällisempää (ja hyödyllisempää) ajatella itsevarmuutta luottamuksena tai uskona itseen pelonkin uhatessa. Voimme siis tuntea epävarmuutta ja pelkoa mutta toimia silti tavoilla, jotka todistavat itsevarmuudesta ja uskosta itseen (kuten vaatiessamme oikeuksia työpaikalla tai esittäytyessämme uudelle ihmiselle). Tämä on samanlaista kuin rohkeus, mikä tarkoittaa toimimista vaikka pelottaisikin, ei toimimista pelotta. Jonkin asian tekeminen ilman pelkoa ei oikeastaan ole ollenkaan haastavaa. Rohkeus ja vahvuus tulevat esiin, kun koemme pelkoa ja silti tavoittelemme jotain meille merkityksellistä."

"Joustava käytös, joka vaihtelee olosuhteiden mukaan, viittaa usein valintaan ja mieltymyksiin, kun taas jäykkä käytös, joka pysyy muuttumattomana erilaisissa tilanteissa ja olosuhteissa, viittaa usein yrityksiin välttää tuskaa ja ahdinkoa."

"Halumme hallita toisten käytöstä samentaa usein tunteemme ja vetää meitä kohti käytöstä ja reaktiota, jotka eivät ole arvojemme mukaisia. Ja arvojemme vastainen käytös lisää tuskaamme. Kasvavan tuskan tunnistaminen ja sen yhdistäminen ihmissuhteeseemme voi saada aikaan epätoivoisia ja voimakkaita yrityksiä muuttaa toista."

"Arvojen mukaan eläminen tarkoittaa etenemistä kohti sinulle tärkeitä asioita sen sijaan, että poistuisit ahdistavien asioiden parista -harkitse siis myös epämiellyttävältä tuntuvia ratkaisuja esteitä poistaessasi."

Eilen oli tullut viestiä, joka käynnisti minussa tutun reagointikierteen. Voimakas ylireagointi loppukäessä aika mitättömiin asioihin. Mieleni on kuin scifi elokuvien punainen varoitusvalo joka alkaa vilkkumaan, kun saan viestiä tietyiltä henkilöiltä. "ALERT ALERT ALERT." Hyvä neuvo on noiden henkilöiden välttely, mutta on niitä tilanteita, milloin se ei ole mahdollista. Viestien kanssa, minun ehkä kannattaisi ensin nollata itseni ja sen jälkeen vasta avata ne. Valmistaa itseni neutraaliksi, etten olisi saman tien "mitä paskaa nyt tulee" ja viestin lukemisen jälkeen kaikki sisäiset mutinat, kaunat, sanomattomuus ja ymmärtämättömyys ovat läsnä. Ja jälleen on kaaos läsnä.

Jos reagoin voimakkailla tunteilla, niin voinko reagoida myös voimakkaasti positiivisesti? Saanko päiväni balanssiin, jos "järkytyksen" lisäksi kokisin myös voimakasta mielihyvää jostain asiasta. Eikä sen asian tarvitse olla lottovoitto tai jotain todella järisyttävää. Ei nuo negatiiviset järkytyksen aiheetkaan kovin suuria ole, niin miksi vaatia iloisista asioista jotain mullistavia kokemuksia. En tietenkään voi pakottaa itseäni "nyt olen iloinen", mutta tutkimuksissa on todettu hymyilyn tuottavan parempaa mieltä. Jos vaikka päivässä saan kiinni niistä mukavista asioista ja hetkistä ja iloitsen niistä, niin voinko kokea olevani enemmän tasapainossa?

Tunteet itsessään eivät ole pahoja tai huonoja, vaan ongelmani on nuo ajatuslukot. Päässäni elää levynpyörittäjien kylä. Varsinkin kun tiettyihin levyihin on tullut aikamoiset materiaalivarastot. Niiden pysäyttäminen on se suurin haasteeni. Olen nyt alkanut ymmärtää kuinka paljon tiedostamista siihen tarvitaan, jotta pystyn vaikuttamaan ja valitsemaan mitä ajattelen ja mitä luon nyt. Pelkkä ajatus, nyt en ajattele tätä, helpottaa noin 5 sekunniksi. Tuon eilisen reagoimiseeni pääsin ehkä tänään vaikuttamaan ja saamaan sopivan objektiivisuuden. Haluanko minä tätä ja mistä on oikein kysymys. Ajatuslukko täytyy pala palalta purkaa osiksi, ja nähdä mitkä ovat ne kaikkein perimmäiset syyt, miksi reagoin näin.

Ymmärsin tuon vanhojen asioiden raskauden ja myös sen, että jo etukäteisasenteeni on hyvin puolueellinen. Olen valmistautunut puolustamaan tai tarvittaessa hyökkäämään. Siinä ei tunneta käsitettä neutraali ilmaisu. Sen jälkeen toistuu kokemus  "taas lisää ahdistusta" ja mielessäni käyn keskustelua. Siinä keskustelussa otan ne vanhatkin asiat esille. Kaikki tämä pääni sisällä. Alan etukäteismurehtimaan asioita mitä ei ole tapahtunut ja mitä ei välttämättä ole edes ajateltu tapahtuvan. Mietin sitä tulevaa lisäpaskan määrää, mitä nämä tapahtumat käynnistyvät. Tulevien itselleni kielteisten tapahtumien pelko jatkaa minussa omaa elämäänsä  JA LOPUKSI KYSYMYS: AUTTAAKO TUO TULEVAN NEGATIIVISOINTI MINUA? Tai auttaako tulevan pelko minua paremmin kohtaamaan pettymyksiä? Molempiin kysymyksiin on vastaus EI. Joten miksi edes käyttää aikaa tai ihania aivojani toimintaan joka on täysin kannattamatonta ja yhdentekevää tulevan tai edes tämän hetken kannalta.