46. päivä

Aamulla herää ja on tyytyväinen. Iloitsee tuorepuuron mausta, lumisesta maisemasta, valosta, punatulkuista linnulaudalla ja  elämästä itsestään. Onnellisuus ei tarvitse aina ihmetekoja. Siihen riittää ilo siitä, ettei mieli ole täynnä mörköjä ja ahdistusta, vaan kokee olevansa vapaa. Ja minä olen onnellinen siitä, ettei takanani ole nyt murheellisten ajatusten synkkää varjoa. Sieltä ne tulevat viimeistään hormonikierron tietyssä vaiheessa. Nyt on hyvä ja se riittää.

Mietin tuota lukemaani kirjaa, josta olen paljon siteerannutkin tänne ja siinä kirjoitetusta tietoisesta läsnäolosta. Suurin osa päivän mittaan ajatuksistamme ovat neutraaleja taikka aika yhdentekeviä. Ajatuslukot ovat tietysti asia erikseen. Mitä vikaa on siinä, että kävelen ja ajattelen jotain muuta kuin "nyt minä kävelen"? Jos nuo ajatukset eivät vaivaa tai niistä ei jää muistikuvaa myöhemmin, niin mitä siitä. Minulle on riittänyt, että aktivoitan tarkkailuni mieleeni silloin kun huomaan pääni sisäisten mietteiden alkavan käymään katkeraksi tai muuten tunkkaisiksi. Samoin tilanteissa, joissa keskustelu alkaa käymään katkeroituneeksi. Harjoittaessani noita eri tietoisia läsnäolo meditaatioita ja lisäessäni tarkkailua normielämääni, koin sen itselleni ahistavana. Jatkuvaa itsensä kyttäämistä, missä mieleni on tällä hetkellä. Joillekin nuo voi sopia ja riippuu varmaan elämäntilanteesta. Toisekseen, jos mieltä tarkkailee 15 minuuttia meditaatiossa ja sen jälkeen elää kuin "Ellun kanat", niin onko siitä suurempaa hyötyä? Meditaatiossa saavutetut taidothan on tarkoitus yhdistää normaalielämään. Minulla nuo meditaation opitut taidot oli kyllä sellaisia, etten niitä oikeasti halua edes olemiseeni -näin jälkikäteen ajateltuna. Sitä irrallista tunnetta ja ylimaallista rauhallisuuden tunnetta. Voin olla rauhallinen, vaikka päässäni liikkkukin jotain yhdentekeviä tunteita herättämättömiä ajatuksia. Ei elämä ole niin musta-valkoista, on-off.

Olen alkanut lukemaan Sheldon B. Koppin "Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet". En muista joko siteerasin häntä aikaisemminkin tänne. Inspiroiva kirja, joten siitä lainauksia tulen viljelemään lähiaikoina.

"Ahdistuksen, epäilyn ja epätoivon sävyttämät kriisit ovat aina olleet murroskausia, joissa ihminen joutuu siinä määrin pois raiteiltaan, että saa tilaisuuden kasvaa. Meidän tulisi aina nähdä omat hämmennyksen tunteemme valinnan paikkana, jossa meillä on mahdollisuus "valita pelon sijasta kasvu"."

"Etsijä toivoo löytävänsä jotain varmaa, jotain pysyvää, jotain muuttumatonta johon voisi luottaa. Sen sijaan hän saakin vastaukseksi vain, että elämä on juuri sitä miltä se näyttääkin, muuttuva, ristiriitainen, ohikiitävä sekamelska. Elämä on usein masentavaa, mutta viime kädessä elämisen arvoista, koska mitään muutakaan ei ole."

"Kaikki todella tärkeät taistelut käydään ihmisen sisimmässä. On kuin me kaikki olisimme taipuvaisia näkemään itsemme ratsastajina. Hevonen edustaa tervettä eläimellistä elämää, jota ei kahlitse järki eikä ohjaa mikään tarkoitus. Ratsastaja edustaa itsenäistä, objektiivista ajattelua, eräänlaista puhdasta kylmää älyä. Liian usein pyhiinvaeltaja elää ikään kuin hän tahtoisi tulla ratsastajaksi, joka taltuttaa hevosen voidakseen hallita sitä, niin että hän voi ratsastaa turvallisesti ja mukavasti minne ikinä mielii. Jos hän ei halua taistella hallinnasta, syynä on se, että hännäkee ainoaksi vaihtoehdokseen joko elää ratsastajattoman hevosen vitaalista, kahlitsematonta elämää tai kulkea hevosettoman ratsastajan yksinäistä, seikkailutonta tietä. Ellei hän ole kumpaakaan näistä, hänen on oltava ratsastaja, joka yrittää saada vikuroivan ratsunsa kuriin. Hän ei tajua, että kamppailu loppuisi heti, jos hän vain oivaltaisi olevansa kentauri."

"En tuhlaa yhtään energiaa illuusioiden elättelyyn. En piittaa mitä minusta ajatellaan, enkä murehdi omaa pärjäämistäni. Teen mitä teen, olen kuka olen. Siinä kaikki. Oman kuoleman läheisyys on keskipiste, jonka ympäri kaikki pyörii. Se tekee merkitykselliseksi vain sen, mitä tapahtuu juuri nyt."

"Viisautta ei voi ilmoittaa. Sellainen viisaus, jonka joku viisas yrittää ilmoittaa toisille, kuulostaa aivan narrimaiselta. Mitään kerrottavaa ei ole, sillä ilmiöiden väliset erot ovat harhaa. Totuutta ei voi opettaa, sillä "jokaisen totuuden vastakohta on yhtä totta kuin kuin tämä totuus itse"."

"Sillä täytyyhän jonkun tietää. Eihän mitenkään voi olla niin, että elämä on vain sitä miltä se näyttää, ettei ole mitään salattuja tarkoituksia, että se kaikki on tässä, vain tämä eikä mitään muuta. Se ei ole reilua, se ei riitä! Emme kestä ajatusta, että joutuisimme ottamaan elämän tällaisenaan, ilman rauhoittavaa varmuutta, olematta millään lailla tärkeitä, saamatta edes minkäänlaisia lohduttavia selityksiä." 

Nämä lainaukseni kertovat ehkä siitä menneeni valheellisuudesta, jossa ymmärrään eläneeni. Kaikillahan tällaisia kokemuksia ei tarvita. Aikaa täytyi kulua kaksi vuotta ja tarpeeksi etäisyyttä, jotta alkoi näkemään sen uskomani höpömaailman läpi. Ilman tuota höpömaailmaani tuskin olisin kyllä päässyt tähän pisteeseen, jossa olen aukaisuut silmäni elämälle. Voi olla, että elämäni on itsekkäämpää ja mutkikkaampaa nyt, mutta koen sentään olevai läsnä maailmassa ja ottaneeni vastuun itsestäni aivan uudella tavalla, josta olen kyllä kiitollinen.